Urheilu Vöyri

Anni Kainulainen BotniaVasanin voittoon

Hämeenlinnan Hiihtoseuran Anni Kainulainen matkasi Lahdesta Salpausselän kisoista sunnuntaiksi Vöyriin, jossa hiihdetttiin BotniaVasan-massahiihto.

Lauantaina hän oli maailmancupin vapaan tyylin sprintissä 60:s, eikä ollut ollenkaan tyytyväinen suoritukseensa.

– Ei ollut hyvä päivä Lahdessa. Kivan liukas keli oli, mutta oli hankalaa pitää hiihto teknisesti hallussa, kun viime viikot on tottunut vain hitaisiin keleihin, tuumasi 26-vuotias hiihtäjä maailmancuphiihdostaan.

Sunnuntaina matkana oli 50 kilometriä perinteisellä tyylillä ja Kainulainen hiihti naisten sarjan selkeään voittoon ajalla 2.55.01. Kakkosena oli Suvi Karjaluoto (+1.51) ja kolmantena Eevakaisa Loukusa (+3.09).

Reittiä oli osin muutettu, koska järviosuuksilla vesi oli noussut jäälle.

– Mäkipätkät jäivät pois, joten piti miettiä, hiihdänkö pidoilla vai en. Päätin lähteä työntämään, mutta mukanani ei ollut vapaan suksia joten piti työntää pertsan suksella jossa on karhennukset. Ei ollut liukkain suksi työntää ja kelikin oli haastava, mutta tyytyväinen olen että pystyin tsemppaamaan voittoon. Raskas kisa ja yhtään kilometriä ei ollut helppoa hiihtää, Kainulainen kertoi. HäSa