Urheilu

Ari Valaranta keilasi seniorimiesten Suomen mestariksi

Porilaista Giants seuraa edustava Ari Valaranta voitti senioreiden suomenmestaruuden Hämeenlinnan keilahallissa. Valaranta kukisti kahden sarjan loppuottelussa Varkauden Mainarien Ari Jehkisen pistein 450–433. Pronssia sai Kouvolan AS:n Mika Oksanen.

Finaaliin selvinneet 24 keilaajaa aloittivat päivän jo aamukymmeneltä pelaamalla kahdeksan sarjan osion. Ari Jehkinen hallitsi kilpailua alusta lähtien ja johti ensimmäisen vaiheen jälkeen komealla tuloksella 1880 (keskiarvo 235 pistettä/sarja). Toisena tuossa vaiheessa oli Tornadoksen Peter Strömberg ja kolmantena Mika Oksanen.

Kahdeksan parasta selvisi seuraavaan osaan, jossa pelaajat keilasivat sarjan jokaista vastaan. Jehkinen oli tämän vaiheen jälkeen edelleen ykkösenä. Oksanen nousi toiseksi ja Valaranta varmisti viimeisessä sarjassa kolmannen sijan ja paikan välierään Mika Oksasta vastaan.

Tasaisessa välierässä Valaranta kohtasi Mika Oksasen kahden sarjan ottelussa. Valaranta voitti ensimmäisen sarjan pistein 248-238. Toinen sarja oli vieläkin tasaisempi mutta kääntyi sekin Valarannan eduksi pistein 237–232. Yhteistuloksella 485–470 Valaranta selviytyi loppuotteluun.

Liekö loppuottelupaine ollut hieman päällä, kun kumpikaan pelaaja ei saanut kunnon kaatopeliä ensimmäisen sarjan alussa käyntiin. Vasta sarjan lopussa Valaranta teki kolmen kaadon jonon ja hankki 23 pisteen etumatkan toiseen sarjaan. Toiseen sarjaan Jehkinen tuli väkevästi ja iski alkuun seitsemän kaadon jonon. Valarannalle jäi ensimmäiseen ruutuun keila ja sitten toisen kerran neljän jonon jälkeen kuudenteen ruutuun. Lopussa kuitenkin Jenkisen yksi huono avausheitto tuotti paikkaamattoman reiän. Vaikka Valarantakin teki loppuun yhden missin, ei Jehkisen kiri enää riittänyt. Sarjavoitto Jehkiselle pistein 240–234 mutta Valaranta voitti Suomen mestaruuden 17 pisteen erolla.

Hämeenlinnalaisista keilaajista finaaliin selviytyi Juvel-Teamin Kimmo Väänänen. Hän ei kuitenkaan saanut kunnolla kaatokonetta käyntiin ja kaksi hieman huonompaa sarjaa tiesivät sitä, ettei jatkopeleihin ollut asiaa. Väänäsen sijoitus lopulta oli kuitenkin kunniakas 15 tuloksella 1631.

Valaranta on keilannut jo pikku pojasta saakka ja edustanut Suomea myös junioreiden EM kisoissa. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali.

– Ja heti kultaa, hieno juttu. Ei siihen mennyt kuin 40 vuotta, tai 41, jos ihan tarkkoja ollaan, Valaranta tuumasi.

Loppuottelussa vastaan asteli päivää hallinnut Ari Jehkinen. Siitäkään Valaranta ei paineita ottanut.

– Jehulla kävi siinä vähän huono tuuri, en olisi ollut pettynyt, vaikka olisin hävinnyt. Mutta kaksi sarjaa pelattiin ja nyt kävi näin, rauhallisesti mestaruutensa suhtautunut voittaja sanoi.

Tiukan kahden kuukauden rupeaman jälkeen Hämeenlinnan keilahalli palaa arkeen. Maanantaina käynnistyy perinteinen KiKen Rojaus, jonka finaali pelataan huhtikuun alussa. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

4.6.2020