Urheilu Riihimäki

Cocks selvitti kotimaisen ottelun jälleen tyylillä – Keskiviikkona varmat pisteet Siuntiolta

André Udd alkaa löytää erinomaisen pelivireen. Siuntiota vastaan takamies mätti kahdeksan maalia ja oli kentän maalikuningas. Kuva: Jari Kohonen

Käsipallon SM-liiga jatkui keskiviikkona Riihimäellä. Kotijoukkue Cocks vei helpot sarjapisteet Siuntio IF:ltä. Ylempään jatkosarjaan pyrkivä sarjaviitonen oli läpi ottelun altavastaajana.

Siuntion nuoret pelaajat eivät löytäneet heittotilaa Cocksin vahvan puolustuksen lomasta. Myös riihimäkeläisten maalivahti Giedrius Morkunas oli huikeassa torjuntavireessä. Näin Cocks rymisteli ylivoimaiseen voittoon maalein 32–20 (15–9).

Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas oli tyytyväinen, miten Cocks tuli toimeen hieman totuttua suomalaisemmalla ryhmällä.

– Tänään meiltä puuttui kokoonpanosta sentteri Davor Basaric, mutta vastaavasti otimme joukkueeseen mukaan kaksi junioripelaajaa, Savukynas hymyili.

Riihimäkeläiset näyttivät vastustajalleen kaapin paikan jo heti alkuvihellyksen jälkeen. Erinomaisesti ryhmittäytynyt puolustus pakotti siuntiolaiset hakemaat heittoja kaukaa ja niistäkin monet jäivät jo puolustuksen torjuntaan. Loput poimi Morkunas.

– Tässä ottelussa maalivahtipeli oli hyvää. Sekä Morkunas että (Vitalii) Shitsko pelasivat erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan peli oli meiltä hyvä, Savukynas summasi.

 

Kamppailu olisi saattanut revetä valtavaan maalieroon jo ensimmäisellä jaksolla, elleivät riihimäkeläiset olisi olleet paikoin huolimattomia viimeistelyssä. Mika Malassu Siuntion maalissa sai siten hänkin runsaasti torjuntoja, kun Cocksin heittäjät eivät malttaneet keskittyä riittävän tarkkoihin heittoihin.

Toisen puoliajan alku oli sintiolaisittain sysimusta. Cocksin puolustus piti lähes leikiten vastustajan heittäjät pimennossa. Siuntio sai toisen jakson avausmaalinsa vasta runsaan yhdeksän minuutin jälkeen, jolloin Cocks oli jo tavoittamattomissa, 11 maalin johdossa.

Niinpä kamppailun lopun Cocks saattoi pelailla hieman matalammalla sykkeellä. Silti maaliverkko pöllysi tiheään. Mestareiden Liigassa vähälle peliajalle jäänyt André Udd takoi nyt maaleja sydämensä kyllyydestä. Joukkueen ykköstykkiä Nico Rönnbergiä tuurannut vasen takamies pommitti kahdeksan maalia.

Osan ottelusta pelannut joukkueen kapteeni Teemu Tamminen viimeisteli seitsemän osumaa ja uransa 390. SM-liigamaalin tehnyt Roni Syrjälä herkutteli kaikkiaan viidellä maalilla. HäSa