Urheilu

Cocksille taisteluvoitto – Lohkokärki Orlen Wisla Plock kaatui Mestarien liigan runkosarjan päätösottelussa

Hyvän ottelun pelannut Davor Basaric viimeisteli peräti seitsemän maalia ja hankki vastustajalle tukun rangaistuksia. 

Riihimäen Cocks päätti käsipallon Mestareiden liigan makeaan voittoon. D-lohkon kärkijoukkuee, puolalainen Orlen Wisla Plock menetti tärkeät sarjapisteet jäätyään loppusekunneilla riihimäkeläisten jalkoihin. Cocks vei jännitysnäytelmän Nico Rönnbergin viime sekuntien maalilla numeroin 27–26 (10–15).

Tappio oli puolalaisille karvas. Pistemenetys jättää paljon avoimeksi, sillä Dinamo Bukarest voi vielä voitolla nousta tasapisteisiin, mikä pahimmillaan vaikeuttaisi puolalaisten taivalta pudotuspeleissä. 

Ottelun alku oli riihimäkeläisittäin umpisurkea. Hyökkäykset pysähtyivät puolalaisten korkeaan puolustukseen. Lisäksi Wisla Plock oli merkannut Cocksin tutkaparin, Rönnbergin ja Teemu Tammisen siten, että kaksikko pysyi alussa täysin pimennossa. Vieras käväisi jo 0–6-johdossa ja pahimmillaan etumatkaa oli yhdeksän maalin verran. 

Jakson loppupuolella Cocsin päävalmentaja Gintaras Savukynas teki tukun vaihtoja. Tamminen teki tilaa Bojan Zupanjacille, Roni Syrjälä tuli Andrei Novoselovin paikalle ja maaliin tuli Giedrius Morkunas

Vaihdot piristivät Cocksin peliä ja kuvioiden sekoittaminen avasi puolalaisten puolustusta. Rönnberg ja keskushyökkääjä Davor Basaric tekivät kaksi maalia mieheen. Lisäksi Zupanjac teki tahtomaalin. Pian Wisla Plock etumatka oli kutistunut neljään. 

Toisella jaksolla Cocksin hyvä vire jatkui, vaikka Wisla Plockin maalivahti Adam Borbely jatkoi hyviä otteitaan. Vielä paremmaksi pisti Morkunas toisessa päässä. Pari läpiajoa ja useita avopaikoista tulleita heittoja torjunut Morkunas pysäytti erittäin tärkeällä hetkellä Michal Daszekin rangaistusheiton. Torjunnasta käynnistynyt hyökkäys päättyi Cocksin keskushyökkääjän Basaricin rusikointiin ja Rönnbergin onnistuneeseen rangaistusheittoon. 

Tästä lähti kiri, joka lopulta kulminoitui viimeiseen minuuttiin. Tasatilanteessa Wisla Plock haki heittopaikkaa, mutta Cocksin puolustus esti maalin synnyn. Näin Cocks pääsi 18 sekuntia ennen loppusummeria avaamaan omalta puolustusalueelta hyökkäyksen.   

SIihen Cocks juoni aikalisällä erikoisen kuvion. Joukkue otti maalivahdin pois ja lähti hyökkäykseen seitsemällä hyökkääjällä. Pallo pelattiin muutamalla syötöllä hyökkäysalueelle, jossa Rönnberg oli vapaana. Mestareiden Liigan maalikuningas ei avopaikasta erehtynyt.  

– Pelasimme ilman maalivahtia, koska tiesimme, ettei kaveri ehdi enää hyökätä. Meidän seitsemän kenttäpelaajaa avasivat heidän puolustuksensa, Rönnberg kertasi. 

– Oli tarkoitus pelata viivalle, mutta kun aloitus tuli ja he ryntäsivät kimppuuni, niin siihen keskelle vasemmalle puolelleni avautui hirveä lentokenttä. Pääsin vapaaksi ja sain hyvän syötön, Rönnberg naurahti.

Voitto oli koko joukkueelle henkisesti tärkeä, sillä Cocks on ensimmäisessä Mestareiden liigassaan kokenut kahden tasapelin lisäksi monta niukkaa tappiota. Nyt tiukka peli käännettiin voitoksi. 

– Meidän piti herätä puoliajalla ja taistella itsemme takaisin otteluun mukaan, Cocksin päävalmentaja Savukynas kuvaili 

– On vain päättäväisesti pelattava jokainen ottelu loppuun saakka. Peli kestää 60 minuuttia ja se meidänkin on syytä muistaa. Nyt saimme oman pelimme kulkemaan ja pystyimme kääntämään heikon avausjakson vielä voitoksi, Savukynas hymyili. HäSa