Urheilu

Ella Junnila täräytti SE:n – ennätyskorkeus ylittyi lentävällä neljän askeleen vauhdilla

Korkeuden SE 195 ylittyi lentävällä neljän askeleen vauhdilla.
SE-nainen Ella Junnila on hurjassa lyönnissä. Kuva: Tomi Natri / All Over Press
SE-nainen Ella Junnila on hurjassa lyönnissä. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Korkeushyppääjä Ella Junnila järjesti häkellyttävän näytöksen Tampereen gp-kisoissa Ratinan stadionilla. Junnila otti kilpailun täysitehoisena hyppyharjoituksena 22-vuotiaiden EM-kisoja varten, mutta ilta päättyi puolella vauhdilla ylitykseen 195:stä eli Suomen ennätykseen.

Junnila kohensi Paavo Nurmen kisoissa Turussa 11. kesäkuuta tekemäänsä aiempaa ennätystä sentillä. Ennätystulos on myös 22-vuotiaiden Suomen ennätys.

–  Tekniikka toimi nyt paremmin kuin edellisessä ennätyshypyssäni. Edelliskisoissa olen vajonnut kaarrejuoksussa alas, mutta nyt juoksu kulki korkealla, Junnila kertoi.

–  Rimanylitys ei ollut niin hyvä kuin toivoisin, mutta muuten tämä tulos oli aika maksimi tällä vauhdilla.

Hyppyyn jäi silti vielä parantamisen varaa.

–  Ylitys 190:stä tuntui himpun verran paremmalta kuin ennätyshyppy, Junnila paljasti.

–  Ja laitoin askelmerkin neljään askeleeseen, eli käytin käytännössä neljän askeleen lentävää vauhtia, Junnila totesi.

Junnila kilpailee ensi viikolla mitaliehdokkaana 22-vuotiaiden EM-kisoissa. Kisat tulevat sopivaan aikaan, kun hän on lähestymässä huippukuntoaan.

–  Olen nyt ikionnellinen tästä tuloksesta, ja onneksi kisoihin on vain viikko. Nyt vain alle muutama harkittu treeni ja sitten kisoihin, Junnila suunnitteli. STT