Urheilu

Steelersin F-liigajoukkueen uusi päävalmentaja on Mikael de Anna – "Yhden mielipiteen mukaan jopa yksi suomalaisen valmennuksen tulevaisuuden nimiä"

Uusi päävalmentaja solmi seuran kanssa kolmevuotisen sopimuksen.

Steelers joutui etsimään itselleen uuden päävalmentajan, kun Tommi Ojala joutui väistymään tehtävistä henkilökohtaisten terveyssyiden vuoksi.

Uusi mies on kuitenkin löytynyt ja Steelers julkaisi myöhään keskiviikkoiltana, että 35-vuotias Mikael de Anna on miesten edustusjoukkueen uusi luotsi.

– Kun puhelin soi ja alettiin käydä asioita läpi, niin mulle syntyi todella vakuuttava kuva Steelersin toiminnasta. Esimerkiksi taustat oli tutkittu tarkkaan ja sieltä tuli täsmäkysymyksiä. Tässä kevään aikana on tullut joitain muita kyselyitä ja tämä oli selkeästi niihin verrattuna ihan eri tasolla, turkulaislähtöinen de Anna kommentoi Steelersin verkkosivuilla.

De Anna toimi päättyneellä kaudella miesten Divarissa neljänneksi sijoittuneen SaiPan päävalmentajana. Kaudella 2019–20 hän toimi TPS:n liigajoukkueen valmennustiimin jäsenenä. De Anna on maisteri ja opiskellut Turun yliopistossa italian kieltä ja kehitysmaatutkimusta.

De Anna on valmentanut kotimaisen pääsarjan ja Divarin lisäksi kaikkia ylimpiä juniori-ikäluokia ja hänellä on myös kolmen kauden osalta valmennuskokemusta Sveitsistä. Lisäksi hän on työskennellyt Italian salibandymaajoukkueen päävalmentajana.

– Hirveästi en ole ohituskaistoja valmentajan urallani käyttänyt, de Anna sanoo.

– Salibandy on aika paljon sanellut elämässäni kaikkia ratkaisuja, olen siis siirtynyt salibandyn perässä ja hakenut sitten tarvittaessa siviilitöitä.

De Annalla oli SaiPan kanssa vielä sopimusta jäljellä, mutta seurat pääsivät sopimukseen yksityiskohdista.

”Suomalaisen valmennuksen tulevaisuuden nimiä”

Steelersin puheenjohtaja Arto Hiltunen uskoo de Annan valinnan olleen oikea.

– Teimme Mikaelin kohdalla taustatyöt tarkasti. Sieltä tuli viestiä helposti lähestyttävästä ja tykätystä valmentajasta. Yhden mielipiteen mukaan Mikael de Anna on jopa yksi suomalaisen valmennuksen tulevaisuuden nimiä. Pystyy sitouttamaan pelaajat yhteiseen asiaan, vahvuuksia pelin ymmärrys ja taktinen näkemys, Hiltunen luettelee.