fbpx
Urheilu

HJS:lle vieras pääsarjasta: FC Haka Suomen cup -vastustajaksi ­– "Hienoa pelillisesti ja kiinnostusarvoltaan"

Arpa ojensi hämeenlinnalaisille kovan, mutta toivotun vastustajan Suomen cupissa. FC Haka saapuu HJS:n vieraaksi.
Eero-Matti Auvisen toive toteutui, kun hänen edustamansa FC Haka kohtaa hänen toisen kasvattajaseuransa HJS:n. Kuva: Emil Hansson / AOP

Hämeenlinnan Jalkapalloseura pääsee kesäkuun aikana pääsarjatason testiin, kun se sai Suomen cupin neljännesvälierissä vastaansa Veikkausliiga-seura FC Hakan tiistaina suoritetun arvonnan kautta. Arvonnan suorittivat Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki ja Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva.

Vaikka arpa toi vastustajan kovimmasta päästä, ­­­­­­­­­­­­­­­­­­­HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen piti miesten jalkapalloliigassa seitsemäntenä majailevaa valkeakoskelaista Hakaa mielekkäänä vastustajana.

– Loistava arpa meille. Täytyy muistaa, että enää ei ole enää kuin hyviä joukkueita jäljellä. Toivoimme kotiottelua ja sen saimme, Hakanen luonnehti.

– Ottelussa on myös vähän paikallispelimeininkiä. Todella mielenkiintoinen vastustaja. Ottelussa pärjääminen vaatii hyvää onnistumista meiltä. Siihen tarvitaan omaa aktiivista otetta ja pelaamista, että voimme saada parhaan irti.

Materiaalitakamatkalta ladulle

HJS on luonnollisesti ottelussa suuri altavastaaja.

– Olemme muutaman kerran pelanneet Hakaa vastaan treenimatseja, joissa olemme venynyt ja näissä peleissä on aina oma latauksensa. Lyödään kaikki likoon oikealla ilmeellä, että olemme sen pelin vaatimalla tasolla.

Hakasen katseet ovat vielä tulevissa sarjaotteluissa. Niissäkin riittää tekemistä. HJS:llä on Kakkosessa viidestä ottelussa kasassa vasta yksi voitto ja kolme pistettä.

– Parin viime ottelun jäljiltä joukkueen kanssa on käyty keskusteluja siitä mitä pitää esittää sarjapeleissä. Pari peliä on mennyt alta riman ja se taso pitää saada korjattua välittömästi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Päävalmentaja Lauri Hakasen ja HJS:n syli on täynnä, kun vastaan asettuu Suomen Cupissa FC Haka. Kuva: Tomi Vesaharju / HäSa

Päävalmentaja Lauri Hakasen ja HJS:n syli on täynnä, kun vastaan asettuu Suomen Cupissa FC Haka. Kuva: Tomi Vesaharju / HäSa

Auvinen innoissaan Kaurialaan

FC Hakan riveissä pelaava janakkalalainen HJS-taustainen Eero-Matti Auvinen seurasi suorana lähetyksenä Suomen cupin arvontaa ja myöntää olleensa tyytyväinen sen lopputulokseen.

­– Kyllähän tätä vähän toivoikin. On hienoa päästä kotikentälle, Auvinen luonnehti tuoreeltaan.

– On hienoa päästä pelaamaan toista kasvattajaseuraa vastaan ja vielä Hämeenlinnassa.

Auviselle HJS on tuttu seura monellakin tavalla. Myös siksi, että hän harjoitteli HJS:n kanssa alkuvuoden 2020 aikana ennen siirtoaan Veikkausliigassa pelaavan HIFK:n riveihin.

– Kyllähän HJS:n joukkueesta lähes kaikki tunnen. Esimerkiksi Jami Kyöstilä pelasi Hakassa viime kaudella, Joonas Immonenkin on jo JanPa-vuosilta tuttu ja moni muukin tuli tutuksi, kun koronakauden aikana treenasin HJS:n kanssa. Siinä ehti tutustua pelaajiin ja valmennukseenkin.

Hieno ja kiinnostava haaste

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran hallituksen puheenjohtaja ja edustusjoukkueesta vastaava Olli Lehtimäki piti jo ennen arvontaa Teemu Tainon luotsaamaa Hakaa yhtenä HJS:n ”toivevastustajista”.

– Haka on hieno vastus pelillisesti ja kiinnostusarvoltaan. Ihan hetkeen ei ole Veikkausliiga-seuraa Hämeenlinnassa nähty. Vilpittömin toiveemme oli saada kotiottelu juuri Veikkausliiga-seuraa vastaan, Lehtimäki arvioi.

HJS:n tarkoituksena on Lehtimäen mukaan pelata jo seuraava miesten Kakkosen sarjaottelu Kaurialassa FC Jazzia vastaan sunnuntaina. Ja niin myös Hakaa vastaan.

– Pelillinen mielenkiinto Hakaa vastaan on varmasti korkeaa luokka. Toivotaan, että saamme aikaan hyvän tapahtuman ja sitä kautta näkyvyyttä. Haka naapuriseurana on oikein sopiva vastustaja.

Menot