Urheilu

FC Hämeenlinnan kaudelle tyypillinen päätös

Joensuulaisen Jipon ja FC Hämeenlinnan välinen kauden päätösottelu ei varsinaisia hienouksia tarjonnut. Vierailija oli koko ottelun ajan niskan päällä, muttei onnistunut iskemään maalipaikoistaan.

– Mielestäni olimme parempia molemmilla jaksoilla. Toisella jaksolla kotijoukkue pääsi vähän paremmin mukaan, kertoi viimeistä otteluaan luotsannut Jussi Lempinen.

Saimme hyvän hengen päälle viimeistä kertaa yhdessä -teemalla. Pelasimme kuin viimeistä päivää, kehui Lempinen.

Kotijoukkueen parhaat paikat siunaantuivat keskikentän Luis Vanderleille, joka väläytteli hurjaa laukaustaan useaan otteeseen. Lähimpänä maalia kävivät Jere Suomalainen sekä vaihdosta tullut Jussi Ojala, joka täräytti pallon pilkun kohdalta ylärimaan 88. peliminuutilla.

– Tavallaan ottelu symboloi koko kauttamme. Taistelemme hyvin, työmoraali ja ilme ovat hyviä, mutta emme saa paikoista sisään. Olisimme tarvinneet koko kaudeksi jonkun Tucon tyyppisen viimeistelijän, viittaa Lempinen Jiposta Veikkausliigaan lähteneeseen kamerunilaishyökkääjään.

FC Hämeenlinnan toppari Ozeias Graciano raatoi kunnialla läpi ottelun ja valittiinkin ottelun tähdistöön. Miehen mukaan seuran ongelmat ovat olleet samoja kuin valmentaja Lempisen mukaan.

– Taistelemme hyvin ja annoimme kaikkemme. Emme ole olleet onnekkaita tällä kaudella, tiivisti Graciano.

Ensimmäinen kolmannes surkea

FC Hämeenlinnan kauden ensimmäisen kolmanneksen tuloksellinen saldo oli murheellinen.

– Emme pystyneet vastaamaan seurajohdon asettamiin koviin tavoitteisiin. Emme olleet missään nimessä valmiita kauteen, otan siitä vastuun itselleni.

– Toisella kolmanneksella menetimme 4–5 pinnaa ihan viime hetkien pupelluksilla. Helposti meiltä ei ole pinnoja viety oikeastaan milloinkaan, jatkaa Lempinen.

Putoaminen Kakkoseen varmistui viime kierroksella. Lempisen paikan seuran käskyttäjänä ottaa Tomi Uusitorppa, mutta valmentaminen ei Lempiseltä kuitenkaan lopu.

– Valmentaminen minusta ei lähde. En vielä tiedä missä päin valmennan, mutta takuulla jossain.

Lempisen mukaan FC Hämeenlinna ei hae nopeaa nousua. Joukkue tulee miehen mukaan nuorentumaan ja paikallistumaan entisestään, kuten laskijajoukkueille onkin tyypillistä.

– Taustatöitä on jo aloitettu. Nopeaa nousua ei uskoakseni haeta, vaan se tulee jos tulee, päättää Lempinen haikeana. (HäSa)

Asiasanat