Urheilu

Hämeenlinna jymäytti nurmolaisia tehokkaallä syötöllä ja hyökkäyksellä – "Olimme liekeissä"

Kauden avausvoitto karkasi Jymyltä jo erien aluissa.
Lentopallokerhon 18-vuotias laitahyökkääjä Suvi Kokkonen ei jäänyt sunnuntaina torjunnan uhriksi kertaakaan.

Hämeenlinnan Lentopallokerho teki naisten Mestaruusliigassa kahdessa päivässä tuloksellisen täyskäännöksen. Perjantaina se jäi LP Viestiä vastaan erävoitoissa nollille, mutta sunnuntaina se vei turvallisesti kaikki kolme erää Seinäjoen Nurmohallista, kun Nurmon Jymy kaatui 3–0 (25–19, 25–15, 25–17).

Jymy on hävinnyt kauden kaikki kahdeksan otteluaan. Se voitti avausviikonloppuna kotonaan kaksi erää Hämeenlinnaa vastaan, mutta nyt sarjapisteestä ei voinut edes haaveilla. Kaksi ensimmäistä erää karkasivat Nurmon hallinnasta heti alussa ja näin oli käydä myös kolmannessa, jossa Lentopallokerho repi uuden kaulan erän puolivälin jälkeen.

Kotijoukkueen vastaanottopeli ei näyttänyt missään vaiheessa valmiilta hallitsevan mestarin kyytiin. Alkutahdit hämäläissyöttäjien rumpusoololle paukuteltiin Kateryna Kalchenkon syöttövuorolla heti ottelun aluksi, kun ukrainalainen tarjoili kolme ässää ja 8–0-johdon.

Hämeenlinna takoi kolmieräiseen huikeat 13 ässäsyöttöä, ja Jymyn nostoprosentti jäi 38:aan. Nurmokin syötti yhdeksän ässää, mutta näillä pelin osa-alueilla se jäi auttamatta jalkoihin, ja pelin käynnistäminen oli sille vaikeaa.

Kun syöttö-vastaanottopeli oli kunnossa, pelaaminen oli Hämeenlinnalle helppoa. Perjantaihin nähden vastustaja ei ollut mitenkään vertailukelpoinen, mutta ainakin Kerho käytti tilaisuutensa. Hyökkäyksistä pallo kuoli vierailla 60-prosenttisesti ja hämäläiset jäivät torjuntaan vain kerran, vaikka ensimmäinen hyökkäyspiste syntyikin vasta tilanteessa 2–11.

Lentopallokerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia oli tyytyväinen, miten joukkue muutti peli-ilmettään edellisestä pelistään.

– Eihän Jymy mikään Viesti ole, mutta Nurmossa ei ole helppoa pelata. Jokainen ottelu on myös tilaisuus nostaa omaa tasoaan. Olimme tänään itsevarmempia ja tiesimme nyt, mitä tapahtuisi, jos emme yritä pelata, Pentassuglia huomautti.

– Hallitsimme kyllä peliä ensimmäisestä pisteestä viimeiseen. Pitkän erätauon jälkeen pysyimme keskittyneinä ja tapoimme palloja tehokkaasti. Olimme liekeissä.

Parhaiten joukkueiden tasoeroa osoitti Hämeenlinnan nuori yleispelaajatähti Suvi Kokkonen. Hän hyökkäsi vain 15 kertaa, mutta näistä syntyi häikäisevät 13 pistettä. Lisäksi hän syötti kolme ässää, jolloin ottelun korkeimmaksi pistesummaksi kirjattiin Kokkosen 16 (+11). Tehokkuusvertailuluku ((voitetut–hävityt pisteet)/kaikki hyökkäykset) oli hänen rooliinsa naurettavan kova 80 prosenttia.

– Tiedämme kyllä, että Suvi on yksi liigan vahvimmista ellei paras pelaaja. Joskus se unohtuu eikä hän ole yhtä itsevarma, mutta sitten tulee tällaisia otteluita, Pentassuglia sanoi.

Toinen ottelun parhaana palkitun passari Pauline Martinin valttikortti oli keskipelaaja Mara Green, joka kokosi tehot 10/+9 ja otti kaksi joukkueen neljästä torjunnasta.

Pentassuglia teki toisen erän lyhytkestoisen liberovaihdon (Essi Hirvioja pelasi ensimmäisen liigapallonsa) lisäksi vain yhden vaihdon, kun Jymy-kasvatti Emmi Riikilä korvasi vaisun Ronja Heikkiniemen yleispelaajana kolmanteen erään ja pelasikin puhtaasti tehoin 5/+5.

– Emmi tuli erinomaisesti sisään. 75 prosenttia hyökkäyksessä ja 67 vastaanotossa ovat muihinkin verrattuna hienoja tehoja, italialaisvalmentaja kehui.

Hämeenlinna on voittanut kauden kaikki kolme otteluaan Nurmoa vastaan. Joukkueen tilannetta sarjataulukossa helpotti sunnuntaina myös niskaan hengittäneen Pölkky Kuusamon 1–3-kotitappio LP-Vampulalle.

Kerholla on ensi viikolla kultainen tilaisuus vakiinnuttaa asemansa liigan kolmantena ja hankkia hyvää tunnetta Mestarien liigan aloitukseen, kun perjantaina kylään saapuu toinen voitoton joukkue Woman Volley Rovaniemeltä. HäSa