Urheilu Hämeenlinna

Hämeenlinnan Hiihtoseuran maajoukkuehiihtäjä ei ajattele vielä vuoden 2021 MM-kisoja: “Katson vuoden kerrallaan”

Hämeenlinnan Hiihtoseuran ykköshiihtäjän Laura Monosen kesäharjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan.
Laura Mononen on ollut viime vuosina tuttu näky maailmancupin laduilla. Ensi kaudella maailmancupin merkitys korostuu, kun arvokilpailuja ei ole lainkaan. Kuva: SRDJAN SUKI
Laura Mononen on ollut viime vuosina tuttu näky maailmancupin laduilla. Ensi kaudella maailmancupin merkitys korostuu, kun arvokilpailuja ei ole lainkaan. Kuva: SRDJAN SUKI

Hämeenlinnan Hiihtoseuran maajoukkuehiihtäjä Laura Mononen on ollut tyytyväinen kesäharjoittelunsa sujumiseen. Tällä hetkellä kotimaisemissaan Espoossa harjoitteleva Mononen lähtee seuraavan kerran leirille elokuun alussa, kun maajoukkue harjoittelee yhdessä Sveitsin Davosissa.

Mononen onnistui hyvin Vuokatissa järjestetyissä rullahiihdon ja maastojuoksun kesäkilpailuissa. Hän otti kilpailussa voiton, mutta muistuttaa, ettei harjoituskauden ja kesän alun kilpailuista kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

– Ainahan se on kiva kilpailussa pärjätä ja siitä saa itselle tietoa, että treenit ovat menneet hyvään suuntaan. Jos sama meno jatkuu, on se hyvä suorituskyvyn ja kunnon kannalta, vaikka laji vaihtuukin erilaiseksi. Kilpailuna Vuokatti on kuitenkin aika erilainen kilpailu kuin talvella, Mononen muistuttaa.

34-vuotias hiihtäjä on tehnyt harjoitteluunsa pieniä viilauksia. Tehoharjoittelun määrää on lisätty ja lisäksi ohjelmassa on ollut aikaisempaa enemmän nopeus- ja voimaharjoittelua.

– Muutoksen pitää olla tarpeeksi radikaali, että jotain myös tapahtuu, mutta ihan toiseen ääripäähän ei kuitenkaan pidä mennä. Mukana pitää säilyttää niitä hyviä asioita, jotka ovat olleet omia vahvuuksiani, espoolainen sanoo.

 

Päätavoitteena maailmancupin kokonaiskilpailu

Maastohiihdon kilpailukalenterissa ei ole ensi talvena arvokilpailuja, joten maailmancupin kokonaiskilpailu on hiihtäjillä päätavoitteena. Esimerkiksi vuodenvaihteen Tour de Skillä ja muilla maailmancupin ohjelmassa olevilla kiertueilla on iso merkitys kokonaiskilpailussa menestymisen kannalta.

– Niistä saa niin paljon pisteitä, että jos ei niille osallistu, on pistehäviötä aika kova homma ottaa kiinni yksittäisissä maailmancupin kilpailuissa, Mononen kertoo.

Vuoden 2015 MM-kisojen viestipronssimitalisti mietti keväällä uransa jatkumista ja tuli lopulta siihen lopputulokseen, että aktiiviura jatkuu. Maastohiihtäjät ratkovat arvokisamitaleiden kohtalot seuraavan kerran alkuvuodesta 2021 Saksan Oberstdorfissa, mutta niin pitkälle Mononen ei tällä hetkellä ajatuksiaan lennätä.

– Katson ihan vuoden kerrallaan, miltä homma näyttää ja sujuu. Miten saan itseäni kehitettyä ja miten kausi menee. Tuntuu helpommalta niin kuin tehdä pitkälle meneviä suunnitelmia. Mielestäni minun ei kannata ottaa väkisin esimerkiksi jotain seuraavaa olympiadia tavoitteeksi. Jos itsestäni tuntuu, että on mielekästä jatkaa ja motivaatiota riittää, niin miksi ei, hiihtäjä pohtii.

 

Muutoksia maajoukkueen toiminnassa

Maajoukkueen toimintaan tehtiin vaisusti sujuneen viime kauden jälkeen muutoksia. Päävalmentaja Matti Haavisto siirtyi maajoukkueen ja suksihuollon johtajaksi. A-maajoukkue ja haastajaryhmä harjoittelevat pääosin yhdessä ja naisten valmennuksesta vastaavat Ilkka Jarva ja Ville Oksanen.

– Ohjelmat ovat muuttuneet vähän erilaisiksi ja esimerkiksi nopeusharjoituksia on tehty leirillä enemmän. Teemme myös porukassa enemmän kovia harjoituksia. Muutos on ollut ihan hyvä. Katsotaan sitten, miten leirit jatkossa menevät ja miten se mahdollisesti vaikuttaa talveen.

Monosen henkilökohtaisena valmentajana jatkaa Teemu Pasanen, joka vastaa maajoukkueessa miesten valmennuksesta Mikko Virtasen kanssa.

– Menemme ihan normaalisti eteenpäin. Totta kai se aina vähän vaikuttaa, kun maajoukkueessa vastuuvalmentajana ovat Ilkka ja Ville. Heiltä tulee vähän uutta ideologiaa myös omaan kotiharjoitteluuni ja heidänkin kanssaan keskustellaan tietysti paljon valmistautumisesta ja muista asioista, hiihtoseuran ykkösurheilija sanoo. HÄSA