Urheilu

Härmälle kauden toinen voitto

Hämeenlinnan Härmä teki sunnuntaina onnistuneen vierasmatkan Tampereelle. Härmä otti kauden toisen voittonsa kaatamalla neljännen sarjakierroksen ottelussa Tampereen Palloveikot 3–0 (2–0) -numeroin.

Vierasjoukkue sai otteluun hyvän alun, kun Eerika Lähdekorpi siirsi hämeenlinnalaiset johtoon seitsemännellä peliminuutilla ja tuplasi joukkueensa johdon 12 minuuttia myöhemmin. Ensimmäisellä jaksolla ei enempää maaleja nähty, mutta Ella Huovinen viimeisteli Härmän kolmannen maalin toisella jaksolla 50. minuutilla.

Härmän päävalmentajaa Tero Heliniä joukkueen esitys ilahdutti.

– Saimme hyvän alun ja muutenkin tekeminen oli pirteän oloista. Ainoastaan viimeinen kymmenen minuuttia oli sellaista, että TPV painoi päälle, Helin kertasi.

Kotijoukkueen painostuksen aikana esiin nousi Härmän maalivahti Satu Seppänen.

– Ei siinäkään isoa hätää ollut. Seppäsen Satu oli niin hyvällä pelituulella ja muutaman hyvän kopin. Hän sai nollattua TPV:n isoimman innon maalinteossa. Satu pelasi hyvän pelin, mutta niin pelasi koko joukkuekin. Osa pelaajista oli hieman puolikuntoisia, mutta ihan hyvin kaikki jaksoivat vääntää, Helin kiitteli.

Härmä on ottanut kauden neljästä ottelustaan seitsemän pistettä ja on sarjassa neljäntenä.

– Meillä pitäisi olla pari pistettä enemmänkin. Ne pelit, jotka olemme voittaneet, ovat olleet hyviä. Kahdessa muussa pelissä homma ei ole lähtenyt kulkemaan heti alussa niin hyvin kuin olisimme toivoneet. Loppua kohden olemme kuitenkin niissäkin parantaneet, Helin arvioi. HÄSA