Urheilu Hämeenlinna

HJS-akatemia lähtee suosikkina Kolmoseen

Nuoren ja nälkäisen joukkueen tavoitteena on nousu takaisin Kakkoseen.
HJS:n valmentaja Lauri Hakanen (vas.), Eppu Kallio, Ossi Lehtonen ja Paavo Ahola ottivat tuntumaa palloon keskiviikkona Pullerin kentällä. Kuva: RIKU HASARI
HJS:n valmentaja Lauri Hakanen (vas.), Eppu Kallio, Ossi Lehtonen ja Paavo Ahola ottivat tuntumaa palloon keskiviikkona Pullerin kentällä. Kuva: RIKU HASARI

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran akatemiajoukkueella on kovat piipussa keskiviikkona käynnistyneessä Tampereen piirin Kolmosessa. Viime kauden päätteeksi Kakkosesta pudonnut joukkue aikoo voittaa 12 joukkueen sarjan ja pelata ensi kaudella jälleen sarjaporrasta ylempänä.

Hyvin kauteen valmistautunut HJS on myös sarjan suurin suosikki.

– Sitä olemme ihan perustellustikin, sillä joukkueemme runko on pysynyt hyvin kasassa, ja olemme nyt entistä nälkäisempi joukkue. Kakkosessa säilyminen oli myös todella lähellä, vain pisteen päässä, muistuttaa HJS:n toiminnanjohtaja Ville Dahlman.

HJS ei kuitenkaan ainoa joukkue, joka tavoittelee nousua. Muun muassa Nokian Palloseura, tamperelainen Ilves-Kissat ja valkeakoskelainen Pallo-Sepot -44 ovat Kolmosen tasolle kovia joukkueita. Hämeenlinnalaisten valmentaja Lauri Hakanen muistuttaa, ettei HJS saa mitään ilmaiseksi. Kovin paljon ei sovi kompuroidakaan, sillä Tampereen piiristä nousee Kakkoseen vain lohkovoittaja.

– Peleissä pitää onnistua täydellisesti, mikäli mielimme palata liiton sarjaan. Mikään itsestäänselvyys nousumme ei siis ole, Hakanen pohtii.

HJS:lla on takanaan tehokas harjoituskausi, ja ottelutuntumaakin joukkue on pitänyt yllä lähes koko talven ajan.

– Olemme pyrkineet pelaamaan yhden ottelun viikossa. Meillä on myös Kolmosen tasolle erittäin hyvät olosuhteet, Hakanen muistuttaa.

HJS:n kapteeni Paavo Ahola on tyytyväinen joukkueensa alkukauden menoon.

– Joukkue on motivoitunut ja harjoituksissa on hyvä meininki. On todella mukava treenata, kun ryhmässä ei ole heikkoja lenkkejä. Kaikki ovat mukana 100-prosenttisella teholla ja asenteella, Ahola kuvailee.

Myös seuran kasvatti Eppu Kallio odottelee joukkueeltaan paljon. Mies on ennättänyt nähdä urallaan jo monta HJS:n kokoonpanoa.

– Meillä on tänä vuonna monipuolinen joukkue, josta löytyy vastuunkantajia laajalla rintamalla, Kallio sanoo.

Nuorempaa kaartia HJS:ssä edustaa puolestaan seuran omista junnuista edustukseen kirinyt Ossi Lehtonen. Vuonna 2001 syntynyt pelaaja aloittaa ensimmäisen täyden kauden miesten joukkueessa.

– Joukkueeseen oli helppo tulla. Treenit ovat sujuneet hyvin, sillä vanhemmat pelaajat ovat tukeneet koko ajan meitä nuorempia, Lehtonen kertoo.

HJS aloittaa sarjapelit perjantaina Lempäälässä Sääksjärven Loiskeen vieraana. Ensimmäisen kotiottelunsa joukkue pelaa Pullerin tekonurmella ensi viikon lauantaina vastustajanaan Tampereen Pallo-Veikkojen kakkosjoukkue.

HJS:n haastajiin lukeutuu kolmatta kauttaan Kolmosessa aloittava Janakkalan Pallo. Jarkko Lehtosen valmentama miehistö jatkaa lähes samalla kokoonpanolla kuin viime kaudellakin.

– Kaksi ihan selkeää vahvistusta olemme saaneet riveihimme. Hyökkääjä Jan-Erik Isosomppi tuli Tervakosken Padosta, ja puolustuksen Tatu Nordström on entisiä Härmän miehiä.

– Ihan hyvillä mielin lähdemme kauteen. Olemme harjoitelleet talvella kaksi kertaa viikossa Säästöpankki-areenassa. Toivottavasti saamme kuokittua heti sarjan alun hyvin, sillä kohtaamme viiden ensimmäisen kierroksen aikana ykkössuosikin HJS:n lisäksi NoPSin, Ilves-Kissat ja Pallo-Sepot -44:n, valmentaja Lehtonen luettelee.

JanPa avaa kautensa sunnuntaina kohtaamalla kotikentällään Turengin tekonurmella Pallo-Sepot 44:n. Ottelu alkaa kello 18.

Kolmosen Tampereen piirin sarjassa pelaavat tällä kaudella HJS:n ja JanPan lisäksi Tampereen Teekkareiden JP-kerho (ACE), Forssan Jalkapalloklubi (FJK), Tampereen-Viipurin Ilves-Kissat (I-Kissat), lempääläläinen Sääksjärven Loiske, Nokian Palloseura (NoPS), Tampereen Peli-Pojat -70 (PP-70), valkeakoskelainen Pallo-Sepot -44 (PS-44), Tampereen Kisatoverit (TKT), Tampereen Peli-Toverit (TP-T) ja Tampereen Pallo-Veikot (TPV 2). HäSa