Urheilu

HPK haluaa aloittaa välierät vahvasti

HPK:n lentopallojoukkue on valmiina lauantaina käynnistyviin naisten Mestaruusliigan mitalipeleihin. Hallitseva mestari kohtaa välierissä Pölkky Kuusamon, joka selvitti tiensä neljän sakkiin vasta torstaina pelatussa viidennessä puolivälierässä kukistamalla rovaniemeläisen WoVon. Kerho puolestaan on saanut valmistautua välieriin maanantaista saakka raivattuaan tieltään LP Vampulan suoraan kolmessa ottelussa.

Kerho ja Pölkky aloittavat paras seitsemästä -systeemillä kamppailtavat välierät Elenia-areenassa tänään kello 18 pelattavalla ottelulla. HPK jatkaa lauantain kotiottelun jälkeen välieriään kahdella Kuusamossa pelattavalla ottelulla (ensi tiistaina ja keskiviikkona). Neljäs ottelu pelataan ensi viikon lauantaina Hämeenlinnassa, ja tarvittaessa pelejä jatketaan heti seuraavana päivänä niin ikään Hämeenlinnassa. Elenia-areenassa peräkkäisinä päivinä pelattavat ottelut saatetaan pelata jo ensi perjantaina ja lauantaina, jos jääkiekkoliigassa pudotuspelejään pelaava HPK on jo tuolloin päättänyt puolivälieräsarjansa JYPiä vastaan.

Mikäli loppuotteluihin menijää ei ole saatu selville viidessä ottelussa, jatkavat HPK ja Pölkky vääntöjään huhtikuun 3. päivänä Kuusamossa ja huhtikuun 5. päivänä Hämeenlinnassa.

HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini odottelee jännittäviä välieriä. Puolivälierissä Kerhon ei vielä tarvinnut esittää aivan parastaan, mutta nyt verkon toisella puolella on pykälää kovempi joukkue.

– Vastassa on todella nälkäinen ja voitontahtoinen kokoonpano. Nyt meiltä vaaditaan jo sataprosenttista onnistumista. Ainakaan kovin pitkiä huonoja jaksoja eriin ei enää saa tulla. Pölkky on vahva kotijoukkue, jolla on hyvät syötöt, Chiappini kertoo.

Kerho on ennättänyt valmistautua hyvin Pölkyn kohtaamiseen. Joukkueella on ollut kovia harjoituksia, mutta myös riittävän paljon lepoaikaa.

– Se on nimitäin myös tärkeää kauden tässä vaiheessa. Olemme edenneet koko ajan askel askeleelta ihan suunnitellusti ja nyt on kaikki valmiina seuraavaan etappiin. Pelaajien mentaalinenkin lataus on pienen ottelutauon jälkeen hyvä, Chiappini pohtii.

Puolivälierissä hyvin pelannut keskitorjuja Karoliina Friberg uskoo joukkueensa jatkavan hyviä esityksiään lauantaina.

– Tavoitteenamme on aloittaa vahvasti kotiyleisön edessä. Puolivälierissä emme vielä yltäneet ihan parhaimpaan esityksemme, mutta pienen palauttelun ja muutaman kovan harjoituksen jälkeen olemme saaneet taas kuviot kuntoon. Toivottavasti voittoputki jatkuu ja selviämme Pölkystäkin lyhyen kaavan mukaan, vaikka vastus nyt koveneekin. Kuusamolla on aika monipuolinen joukkue, josta löytyy useampiakin palloniskijöitä, Friberg kuvailee.

Liigan toinen välieräpari tänä keväänä on salolainen LP Viesti ja Oriveden Ponnistus. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

28.5.2020