Kiekko Urheilu Hämeenlinna

HPK-luotsi Pennasella selvät sävelet kestomenestyjän haastamiseen välierissä – “Tappara jaksaa tuijottaa, mutta katse on saatava harhailemaan”

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen on pyrkinyt pitämään huolen, että joukkueessa löytyy yhä saavutustarvetta kaataa ennakkosuosikki Tappara.
Antti Pennanen muistuttaa, että runkosarjaottelut Tapparaa vastaan olivat pelitapahtumiltaan tasaväkisiä. Kuva: Riku Hasari
Antti Pennanen muistuttaa, että runkosarjaottelut Tapparaa vastaan olivat pelitapahtumiltaan tasaväkisiä. Kuva: Riku Hasari

HPK teki kovan tempun lyömällä isommalla rahalla rakennetun TPS:n – ja samalla nousemalla mitalipeleihin Liigassa.

Nyt haaste kasvaa valtavasti, sillä vastaan asettuu kestomenestyjä Tappara.

Moni on epäillyt, että onko HPK:lla mahdollisuuksia kaataa Tapparaa, joka on ollut finaaleissa vakiotavaraa keväästä 2013 ja saavuttanut tämän matkan varrella kaksi mestaruutta ja viisi hopeaa. Lisäksi HPK ei ole onnistunut voittamaan Tapparaa vieraskaukalossa sitten 2016 tammikuun.

HPK on haastaja, mutta päävalmentaja Antti Pennanen muistuttaa, että runkosarja osoitti HPK:n kykenevän haastamaan isompansa – myös Tapparan.

– Kun katsotaan tilastoja viisikkopelissä, neljässä pelissä maalipaikat menivät tasan 31–31. Keskimäärin siis joukkueet jäivät alle 10 maalipaikkaan per peli. Se kertoo otteluiden luonteesta, Pennanen huomauttaa.

Pennanen uskoo siihen, että Daavid voi haastaa Goljatin tekemällä jotain yllättävää.

– Nyt puhutaan pienistä marginaaleista ja siksi erikoistilanteet tulevat nousemaan merkittävään osaan. Tapparan kärsivällisyys pitää kestää ja on itsekin oltava kärsivällinen. Tappara jaksaa tuijottaa, mutta katsetta pitää saada harhailemaan ja saatava heidät pois mukavuusalueelta.

 

Vaikka HPK on jo saanut kautensa plusmerkkiseksi, kävi miten kävi, ulospuhallusta joukkueessa ei ole tapahtunut. Saavutustarvetta on yhä olemassa, vakuuttaa Pennanen.

– Olemme joukkueen kanssa puhuneet siitä, että maailmassa on paljon hyviä pelaajia, jotka eivät saa ehkä ikinä tällaisia mahdollisuuksia. Nämä ovat ainutlaatuisia hetkiä. Siksi tuntuisi oudolta, että nukkuisimme tämän hetken ohi.

Jos on antanut itsestään aivan kaikkensa, on helpompi elää itsensä kanssa savun laskeutuessa, oli lopputulos sitten mikä hyvänsä.

– Pitää pystyä huippusuoritukseen, mutta estettä sille ei ole, ettemme pystyisi siihen.

 

Tapparan luotsi Jukka Rautakorpi on viimeisin HPK:n päävalmentaja, joka on vienyt joukkueensa finaaleihin. Nyt on sauma myös Pennaselle muuttaa historiankirjojen sivuja näiltä osin.

Pennanen näki läheltä yhdeksän vuotta sitten, miten finaalitemppu Hämeenlinnassa tehtiin. Pennanen oli keväällä 2010 HPK:n A-junioreiden päävalmentaja.

Pennanen kunnioittaa Rautakorven tekemää kulttuurin kehittämistyötä niin Tapparassa kuin Jääkiekkoliitossa, jossa Rautakorpi on toiminut huippu-urheilujohtajana.

– Rautakorpi on yksi niistä valmentajista, joilta olen oppinut. Hän on ehdottomasti huippuosaaja. Olemme tehneet yhteistyötä mm. Meidän pelin kehittämisen kanssa. Olen ollut luennoimassa Jukan pyynnöstä hyökkäyspelistä. Lajiosaamiseltaan hän on varmasti top5-valmentaja Suomessa, Pennanen sanoo.

 

HPK:n puolustus sai kovan takaiskun, kun Arto Laatikaisen saama kolmen ottelun pelikielto tuli julki. Kokeneen puolustajan poissaolo sarjan alussa syö leveyttä takalinjoilla.

Päätöstä ei otettu vastaan HPK-leirissä liehuvin lipuin, mutta tilanne on mikä on.

– Ei auta kuin hyväksyä päätös, koska mistään muusta ei nyt apua ole. Opimme TPS-sarjassa sen, että se joukkue joka keskittyy omaan tekemiseen ja vaikuttaa niihin asioihin mihin voi, se joukkue todennäköisesti pärjää paremmin, Pennanen toteaa.

Pennanen paljastaa, että Niclas Almari nousee Laatikaisen paikalle kokoonpanossa torstaina ensimmäisessä välierässä Tampereella. Eetu Tuulola on myös pelikunnossa viimeisessä TPS-puolivälierässä saamansa tärskyn jälkeen.

– Kaikki ovat pelikuntoisia. Huomenna mietitään lähinnä sitä, että onko kokoonpanossa seitsemän puolustajaa vai 13 hyökkääjää. HäSa