Urheilu

HPK on enää voiton päässä finaalipaikasta

HPK on voiton päässä lentopallon naisten Mestaruusliigan loppuottelupaikasta. Joukkue voitti kolmannessa välieräottelussa keskiviikkona Kuusamossa Pölkyn selvin eräluvuin 3–0 (25–16, 25–18, 25–14) ja pääsee yrittämään ottelusarjan katkaisemista ensimmäisen kerran lauantaina kotikentällään Elenia-areenassa.

Pölkky kaatui HPK:n käsittelyssä keskiviikkona alle puolessatoista tunnissa – tauot mukaan luettuna.

HPK:n valmentaja Luca Chiappini oli tyytyväinen joukkueen kohentuneeseen peli-ilmeeseen tiistai-iltaan verrattuna.

– Paransimme vastaanottopelaamista paljon. Teimme tähän otteluun pieniä muutoksia ja ne auttoivat.

Chiappini antoi tunnustusta passari Eveliina Rautiaiselle.

– Hän oli yksi parhaista pelaajistamme. Hän pelasi lähes täydellisen ottelun, kehui Chiappini.

Ottelun avauserä oli HPK:n näytöstä. Kotijoukkue pystyi vain ajoittain haastamaan vahvasti pelin aloittaneen HPK:n.

Vierailla oli välillä varaa jopa vähän hassutellakin kentällä, sen verran hyvällä pelihuumorilla HPK oli keskiviikkoiltaan lähtenyt.

Pölkky oli keskiviikkona mahdottoman tehtävän edessä, sillä hämeenlinnalaisjoukkue onnistui lähes kaikessa.

Toinen erä oli lähes ensimmäisen toisinto. Vieraat pelasivat omalla tasollaan ja se riitti selvään erävoittoon.

Kolmas erä jatkoi jo tutuksi tullut linjaa, vaikka kotijoukkue rimpuilikin alussa urhoollisesti vastaan.

HPK karisti kuitenkin vastustajansa nopeasti kannoiltaan ja meni menojaan. Otteluvoitto ratkesi vieraille lopulta varsin helposti. HPK ratkaisi hyökkäyksiä laajalla rintamalla.

Myös Pölkky Kuusamon valmentaja Tuomas Alatalo oli vaikuttunut vierasjoukkueen esityksestä.

– Vaikka pelasimme pudotuspelien parhaan ottelumme, sekään ei riittänyt. HPK oli todella vahva varsinkin puolustuspelissä. Vaikka kahden erän jälkeen heillä ei ollut monta torjuntapistettä, emme siltikään saaneet päätettyä hyökkäyksiä onnistuneesti.

– HPK:n vastaanotto oli myös todella hyvää. Pyrimme muuttamaan syötön kohteitakin, muttei siitäkään ollut mitään hyötyä. Se joukkue, joka hakee Kuusamosta kaksi voittoa putkeen, on kova ryhmä.

HPK:n parhaana palkittu Bryn Kehoe Eaton oli tyytyväinen Kuusamon vierailuun.

– Olin kuullut paljon siitä, kuinka vaikea täältä on saada pisteitä. Kaksi voittoa oli meille helpotus. Nyt voimme palata takaisin tutulle kotikentälle ja yrittää katkaista ottelusarja, Kehoe Eaton suunnitteli.

Vaikka HPK on ollut kaikissa kohtaamisissa selvästi parempi, Kehoe Eaton ei halunnut mennä asioiden edelle.

– Emme voi miettiä vielä finaalia. Meidän pitää keskittyä vain seuraavaan kohtaamiseen.

HPK matkusti ottelun jälkeen välittömästi Hämeenlinnaan. Valmentaja lupasi joukkueelleen torstaille vapaapäivän.

– Emme ainakaan harjoittele lentopalloa. Muutenkin pitkän matkan jälkeen on syytä levätä, Chiappini muistutti. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

27.5.2020