Kiekko Urheilu Hämeenlinna

HPK punnersi täydet pisteet kotikaukalossaan

Ottelun lopussa vauhtiin päässyt TPS ei onnistunut yllättämään Kerhoa.
HPK:n maalivahti Joona Voutilainen torjui TPS:n kaadossa 15 kertaa. Kuva: Pekka Rautiainen
HPK:n maalivahti Joona Voutilainen torjui TPS:n kaadossa 15 kertaa. Kuva: Pekka Rautiainen

HPK:n ote piti hyvin torstaisessa jääkiekkoliigan ottelussa TPS:aa vastaan. Kerho väänsi Pohjantähti-areenassa 4–2 (2–1, 0–0, 2–1) -voiton turkulaisista.

Tommi Tikka iski avauserässä Kerhon ensimmäisen osuman (1–1). Ykkösketjun sentteri ohjasi ketjukaverinsa Jere Innalan vedon TPS:n maalivahdin Julius Pohjanoksan taakse. Ylivoimamaalin toinen syöttäjä oli puolustaja Petteri Nikkilä.

Hämeenlinnalaisten toisessa maalissa (2–1) asialla oli puolestaan kakkosketjun laituri Valtteri Puustinen, jonka tarkka yläkulmaveto osoittautui videotarkastuksen jälkeen maaliksi. Ensimmäisen erän lopulla syntyneeseen maaliin syöttöpinnat saivat Cody Kunyk ja Markus Nenonen.

Nenonen onnistui myös maalinteossa torstain ottelussa. Hän tälläsi päätöserässä 3–1-maalin, jota olivat juonimassa Puustinen ja Kunyk.

Ottelun loppunumerot sinetöi Henri Kanninen (Kunyk), joka laukoi kiekon TPS:n tyhjään maaliin kuusi sekuntia ennen ottelun loppua.

TPS:n maalit torstain ottelussa tekivät Tony Sund ja Teemu Väyrynen.

Hämeenlinnalaisten maalivahti Joona Voutilainen torjui 15 kertaa. Turkulaisten veskarille Pohjanoksalle kirjattiin 21 torjuntaa.

 

HPK ja TPS kohtasivat itsenäisyyspäivän aattona juhlavissa tunnelmissa, sillä ottelussa kunnioitettiin sotiemme veteraaneja. Juhlatunnelmaa on luvassa seuraavassakin Kerhon pelissä, kun joukkue kohtaa lauantaina HPK:n 90-vuotisjuhlaottelussa Tampereen Tapparan. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 16 (juhlaseremoniat kello 15.50). HäSa

Päivän lehti

19.1.2020