fbpx
Kiekko Urheilu

HPK:lla rajua vajetta puolustuksessa – hyökkääjät Antti Pihlström ja Santtu Hakanen pelaavat Kärppiä vastaan pakkeina

HPK:n puolustuksessa on pahaa vajetta, mikä pakottaa valmennusjohdon erikoisempiin ratkaisuihin. Urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan puolustuksen poissaolot ovat kuitenkin näillä näkymin lyhytaikaisia.
Antti Pihlström ruokki HPK:n voittoa HIFK:sta maalilla ja maalisyötöllä. Kuva: Tomi Vesaharju
Antti Pihlström joutuu pelaamaan Kärppiä vastaan HPK:n pakkivajeen vuoksi puolustajana. Kuva: Tomi Vesaharju

HPK kohtaa tänään torstaina jo kello 17 Kärpät kotihallissaan, mutta joutuu lähtemään otteluun vajavaisella puolustuksella.

HPK:n puolustuksesta ovat sivussa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomen joukkueen mukana oleva Petteri Nurmi, Arto Laatikainen, Mario Grman ja Valtteri Jeskanen.

Urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan poissaolot eivät näytä tässä vaiheessa olevan pitkiä.

– Toiveissa on, että saamme mahdollisimman paljon näitä miehiä mukaan tuleviin otteluihin. Nurmi on nuorten kisoissa, mutta muidenkin osalta mennään päivä kerrallaan -mentaliteetilla, Toivola sanoo.

Poissaolojen vuoksi esimerkiksi hyökkääjät Antti Pihlström ja Santtu Hakanen pelaavat illalla puolustajina. Pihlström on merkitty ykköspakkipariin Ryan Johnstonin viereen ja Hakanen kolmospariin Otto Latvalan rinnalle.

– Nyt esimerkiksi Atso Lehtinen saa mahdollisuuden näyttää. Ei tällä varoitusajalla kannattanut lainapakkiakaan lähteä miettimään.

 

Toivolan mukaan HPK:n kiikaroiman uuden keskushyökkääjähankinnan suhteen ei ole vielä uutta kerrottavaa.

– Sopivaa ei ole vielä löytynyt, mutta kun siirtoraja alkaa lähestymään, uskon, että tilanteet markkinoilla alkavat aktivoitumaan.

 

HPK:n kokoonpano Kärppiä vastaan:

1. kenttä:
Joel Janatuinen-Tommi Tikka-Michael Joly
Antti Pihlström-Ryan Johnston

2. kenttä:
Markus Nenonen-Sean Collins-Patrick Harper
Ossi Ikonen-Arttu Pelli

3. kenttä:
Miro Ruokonen-Henri Kanninen-Juuso Ikonen
Santtu Hakanen-Otto Latvala

4. kenttä:
Oliver Kiljunen-Artturi Toivola-Jere Jokinen
Atso Lehtinen

Asiasanat

Menot