Urheilu

HPK:n A otti pisteet Ilvekseltä

Hämeenlinnan Pallokerhon A-nuoret ottivat kolmannen peräkkäisen voittonsa jääkiekon nuorten SM-liigassa. Kerho kaatoi lauantaina Ritariareenassa Tampereen Ilveksen maalein 4–1 (1–0, 2–1, 1–0).

HPK aloitti ottelun hyvin ja meni avauserän toisella puoliskolla johtoon. Santeri Vuoti (0+2) ja Mikko Lahtela (1+1) hääräsivät maalin edustalla, josta kiekko tuli siniviivaan Aleksi Ahlrothille. Ahlroth tälläsi kiekon voimalla maalille, eikä jäässä maannut Julius Koskinen ehtinyt torjuntaan.

– Pelasimme alun hyvin, samoin lähtökohtaisesti toisessa erässä. Meille tuli pieni suvantovaihe Ilveksen maalin jälkeen. Kolmas erä oli taas ihan hyvää, mutta teimme muutamia pieniä lapsuksia. Niitä meille tulee liikaa ja karsimalla ne pois saamme pelimme vielä tasapainoisemmaksi, sanoi HPK:n päävalmentaja Olli Salo.

Kerho iski kaksi maalia toisessa erässä ylivoimalla, kun Ismo Nikkinen (1+1) ja Joona Monto (1+1) onnistuivat. Henri Allen oli syöttämässä kumpaakin maalia. Monton osuma meni Ilveksen maaliin joukkueen omasta pelaajasta. Kolmannessa erässä HPK:n maalin teki Mikko Lahtela tyhjiin.

Salon joukkue oli hävinnyt kaksi edellistä kotiotteluaan, joten paluu voittajaksi myös kotijäällä lämmitti mieltä.

– Todellakin. Se oli meille tänään iso teema. Emme ole pystyneet pelaamaan kotona kovin hyvin. Toinen juttu oli se, että voitimme Ilveksen viimeksi vieraissa 6–2 ja tiesimme, että se tulee nälkäisenä. Meidän piti saada itsellemme nälkä myös, Salo muistutti. (HäSa)

Asiasanat