Kiekko Urheilu

HPK:n naiset avasivat liigakauden voitolla – Lukko nurin Kuopion turnauksessa

HPK-paitaan palannut Anniina Kaitala teki kaksi maalia liigakauden avausottelussa. Kuva: Terho Aalto
HPK-paitaan palannut Anniina Kaitala teki kaksi maalia liigakauden avausottelussa. Kuva: Terho Aalto

HPK-kiekkonaisten joukkue sai lauantaina hyvän lähdön Naisten Liigaan. Kerho voitti Kuopiossa pelattavassa kauden avausturnauksessa Rauman Lukon maalein 4–0 (0–0, 2–0, 2–0).

Kerholla oli paikkoja iskeä suurinumeroisempikin voitto, mutta joukkue pääsi maalien makuun vasta toisessa erässä.

– Alussa meillä oli vähän liikaa intoa ja tohinaa, niin kuin usein onkin kauden ensimmäisessä pelissä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja kehittää peliä eteenpäin, suunnitteli joukkueen päävalmentaja Katja Pasanen.

HPK:n maalit iskivät Anniina Kaitala (2+0), Saimi Lehto ja Julia Liikala. Maalisyöttöjä tehokkaimmin tarjoili Jasmine Ylitalo, joka oli mukana juhlimassa kolmea osumaa. Syöttötilinsä avasivat myös Niina Koukkula (0+2), Heli Allinen ja Riikka Noronen.

HPK:n maalissa hyvän ottelun pelannut Salla Sivula urakoi nollapeliinsä 25 torjuntaa. Lukon veskarille Johanna Niemelle kirjattiin 35 torjuntaa.

 

HPK kohtaa Kuopion turnauksen toisessa ottelussaan sunnuntaina Vaasan Sportin. Ensi viikonvaihteessa Kerho pelaa lauantaina Tampereella Ilvestä vastaan ja ensimmäisen kerran joukkue esittäytyy kotiyleisölleen sunnuntaina, kun vastaan asettuu viime kauden mestarijoukkue Kiekko-Espoo (viime kaudella Blues). HäSa