Urheilu Hämeenlinna

HPK:n nuoret tappioputkessa – Tappara parempi perjantaijännärissä

Tapparan Eero Lampinen ja HPK:n Atso Lehtinen kamppailivat kiekosta.

HPK:n nuorten jääkiekkojoukkueen paluu kotiareenalle lähes neljän viikon jälkeen ei katkaissut tappioputkea.

Tappara haki vierasvoiton perjantai-illan liigataistosta lukemin 3–4 (0–2, 2–2, 1–0) ja aiheutti HPK:lle neljännen peräkkäisen tappion. Tamperelaiset olivat voittaneet myös kauden ensimmäisen kohtaamisen kotonaan 2–0 ja katkaisivat Hämeenlinnassa oman kolmen ottelun tappioputkensa.

– Nyt on hyvä paikka oppia näistä koko kauden prosessin kannalta. Ei me jäädä tähän vaan katse tulevaisuuteen, korosti HPK:n päävalmentaja Juuso Nieminen.

HPK vei avauserää, mutta vieraat käyttivät tehokkaasti paikkansa ja iskivät erän lopulla kahdesti.

Toisessa erässä Jere Jokinen ja Santtu Hakanen tekivät HPK:n kavennusmaalit, mutta ylivoimiensa myötä Tappara piti kahden maalin johdon.

– Alivoimapelimme on ollut hyvää, mutta tänään ei jänne ihan kestänyt, Nieminen harmitteli.

Päätöserään HPK tuli vahvasti, mutta Jere Jokisen (2+0) osuma jäi ainoaksi, kun tasoitusmaali hylättiin videotarkistuksen jälkeen ajassa 52.31 potkumaalina. Lopun kova rynnistys ei enää auttanut.

Kasperi Heinänen (0+3) oli mukana kaikissa HPK-maaleissa ja yhden syöttöpisteen saivat Atso Lehtinen ja Joonas Uimonen.

Laukaukset maalia kohti kotijoukkue vei 36–26, mutta Tapparan maalilla Leevi Nikkinen otti monta tärkeää torjuntaa.

– Paljon hyvää oli pelissämme, sekä puolustus- että hyökkäyspäässä, mutta väliin tuli pieniä tyhjiä hetkiä ja vastustaja rokotti niistä tehokkaasti, Nieminen summasi.

Nuorten SM-alkusarjaa on jäljellä kuusi ottelukierrosta ja HPK on nyt kahdeksantena kymmenen pistettä edellä Ilvestä, joka on yhdentenätoista. Nuorten SM-liigaan kevätkaudelle etenee kymmenen parasta.

HPK:n urakka jatkuu heti lauantaina Turussa TPS:n vieraana. Seuraava kotiottelu on ensi viikon lauantaina 8. joulukuuta Rauman Lukkoa vastaan. HäSa