Urheilu Hämeenlinna

HPK:n tähtivahvistus Petri Kontiola ilmoittautui riviin – "Varttuneemmalla iällä olisi vielä mukavaa voittaa pokaali"

Maanantaina uuteen joukkueeseensa liittynyt HPK:n tuore värväys Petri Kontiola haluaa vielä voittaa urallaan jotain suurta. Hämeenlinnan hän valitsi aistiessaan seuran kiinnostuksen häntä kohtaan.
HPK:n kärkisentteriksi pestaama Petri Kontiola pukeutui maanantaina ensimmäistä kertaa ensi kauden peliasuunsa. Kuva: Sara Aaltio
HPK:n kärkisentteriksi pestaama Petri Kontiola pukeutui maanantaina ensimmäistä kertaa ensi kauden peliasuunsa. Kuva: Sara Aaltio

HPK:n tiedettiin etsivän laadukasta pelimiestä keskushyökkääjäosastolleen, mutta harva osasi odottaa, miten nimekäs vahvistus Hämeenlinnaan lopulta saapuisi.

Ei nimittäin ole arkipäivää, että HPK saa naarattua verkkoihinsa MM-kisojen parhaaksi hyökkääjäksi urallaan valitun pelaajan, moninkertaisen arvokisamitalistin ja koko kiekkoilevan Suomen tunteman pelimiehen. Nyt sai, sillä Petri Kontiola pukeutuu ensi kaudella oranssiin.

Maanantaina Kontiola otti osaa jo ensimmäisiin jääharjoituksiin ja ehti mukaan myös joukkuekuvaan. Ensimmäisen työpäivän jälkeen Kontiolan suunpielet olivat virneessä vaikka tuttuja naamoja ei ollut liiaksi saakka.

– On kiva päästä remmiin ja aloittaa työt. Vähän täytyy vielä tutustua porukkaan. Joukkue on todella nuori, enkä tunne entuudestaan pelaajista kuin Ville Koistisen pidemmältä ajalta ja Eemeli Räsäsen viime kaudelta Jokereista, Kontiola sanoo.

– Huoltopuolelta Juha Sulin on erittäin hyvä tuttu maajoukkueen puolelta. ”Julli” on tyyppi, joka tuo ilon silmälle joka kerta kun hänet näkee. Myös Janne Jalasvaaran isän Jarin tiedän jo aikaisemmin. Pikkuhiljaa ruvetaan tutustumaan muihinkin.

 

Liigaa viimeksi keväällä 2007

Paljon vettä on ehtinyt virrata Vanajassa, kun Kontiola on viimeksi pelannut kotoisessa Liigassa.

Tässä välissä NHL:ssä, AHL:ssä ja KHL:ssä pelannut Kontiola edusti Tapparaa peräti 13 kautta sitten. Moni odottikin, että Kontiola olisi liittynyt Tapparaan, mutta toisin kävi.

– HPK:sta oli eniten kiinnostusta puolin ja toisin – soittelimme ja kävimme roolia läpi. On pelaajana tärkeää, että aistii aidon kiinnostuksen. Lopulta valinta oli aika helppo sen jälkeen. Aiemminkin tuli täältä kyselyä, mutta epävarman tilanteen vuoksi en halunnut aikaisemmin lyödä tätä lukkoon, Kontiola kertoo.

– Takaraivossa oli kuitenkin koko ajan se, että tämä on korkealla vaihtoehdoissa. Ja tässä ollaan.

Kontiola uskoo, että Liiga on muuttunut profiililtaan hieman sitten viime visiitin – eli kauden 2006-07.

– Ehkä vauhtia on tullut lisää, mutta järkeä on puolestaan vähän vähemmän. Sitä jääkiekko enemmän kai nykyään on, että vauhtia on välillä vähän liikaakin. Paljon nuoria pelaajia on sarjassa, mutta niin on tietysti muuallakin.

 

Asuu Tampereella

HPK on myös maantieteellisesti hyvä valinta Tampereella asuvalle Kontiolalle.

Kontiola myöntää, että nykyisessä koronatilanteessa KHL ei hänen ajatuksissaan tuntunut houkuttelevimmalta vaihtoehdolta.

– Kun on uutisia nähnyt, on siellä suhtauduttu vähän välinpitämättömästi tähän tilanteeseen. En ehkä haluaisi sinne viedä perhettä juuri nyt ja lapsilla on hyvät päiväkodit täällä, enkä haluaa ottaa heitä sieltä pois, Kontiola avaa.

Vaikka liigaseurojen murheet ovat esimerkiksi Kontiolan viime kauden joukkuetta Jokereita pienempiä, monia jääkiekkoihmisiä askarruttaa tällä hetkellä millaisissa olosuhteissa liigakausi voidaan viedä läpi.

Kontiola myöntää olevansa yksi heistä.

– Kyllä sitä vähän tuossa miettii, että mitä tässä tapahtuu. Silti on valmistauduttava niin, että aloitetaan kuten on sovittu. Se on tosin muiden käsissä miten lopulta toimitaan. Pelaajana laitamme itseämme valmiiksi sitä varten, että pelataan, kun sen aika on.

 

Petri Kontiolaa hymyilytti ensimmäisen työpäivän jälkeen Pohjantähti-areenassa. KUVA: Sara Aaltio

 

Päävalmentajaa vanhempi

Kontiola kertoo kuulleensa paljon hyvää HPK:sta tehdessään taustatyötä uudesta seurastaan.

– Positiivista sanaa olen saanut ja on käynyt ilmi, että nuoret kaverit haluavat urallaan eteenpäin. Siinä mielessä nuorella joukkueella on hyvä tilanne. Jos annat vähän aikaa, niin pääsen jyvälle paremmin, Kontiola hymähtää.

Nuori HPK.n joukkue on myös päävalmentajansa osalta. Mestariluotsi Antti Pennaselta ohjat ottanut 32-vuotias Matti Tiilikainen on kolme vuotta Kontiolaa nuorempi.

– Se on ensimmäinen kerta, kun näin on urallani, Kontiola toteaa.

 

Vain voittaminen merkitsee

Kontiola haluaa kantaa HPK:ssa suurta vastuuta kaukalossa sekä sen ulkopuolella.

– Lähtökohtaisesti toivoo, että saisi mahdollisimman paljon peliaikaa ja vastuuta, mutta sitä haluaa kaikki muutkin tuolla kopissa. Päivittäisellä tekemisellä paikka ansaitaan, Kontiola luonnehtii.

– Jos jätkät haluavat jotain kysellä, olen aina valmis vastaamaan kysymyksiin ja auttamaan. Itsekin voin katsella heistä vähän mallia ja muistaa, että aika siistiä duunia pääsemme tekemään. Heidän silmistään sen näkee.

35-vuotiaana kiekkoilijana, Kontiolalla on urallaan mielessään enää yksi asia: Voittaminen.

– Olen päässyt mukaan kohtalaisiin porukoihin, mutta ainoa voitto taitaa olla A-junnuista. Semihyviä saavutuksia on, mutta varttuneemmalla iällä olisi vielä mukavaa voittaa pokaali. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic