Urheilu Hämeenlinna

HPK:n toimistolla ei säikähdetty Avin uusia linjauksia – "Ei aiheuta isoa härdelliä"

Toimitusjohtaja Antti Toivanen uskoo, että Liiga-seurojen valmistelemat toimenpiteet tulevat mahdollistamaan kauden läpiviennin.
Antti Toivasen mukaan HPK:ssa keskitytään sataprosenttisesti alkavaan Liiga-kauteen. Kuva: Pekka Rautiainen
Antti Toivasen mukaan HPK:ssa keskitytään sataprosenttisesti alkavaan Liiga-kauteen. Kuva: Pekka Rautiainen

Aluehallintovirasto (Avi) on tiedottanut yleisötilaisuuksien rajoitusten kiristyvän syyskuussa tartuntatautitilanteen vuoksi.

Ohjeistuksen mukaan syyskuussa voi järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yli 50 henkilön tilaisuuksia voi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotilaisuuksissa, jos turvallisuus voidaan varmistaa THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen mukaisesti.

Ohjeistuksen mukaan tilaisuuksissa on pystyttävä pitämään koko tilaisuuden ajan 1-2 metrin turvavälit ja järjestäjän tulee ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien pesemiseen.

Tapahtumien enimmäisosallistujamäärää ei ole rajoitettu ja kaiken kokoisia tapahtumia voidaan edelleen järjestää turvallisuusohjeistukset huomioiden.

Luitko tämän: Aluehallintovirastot: Yli 50 ihmisen tapahtumia velvoitetaan huolehtimaan osallistujien turvallisuudesta – STM:n uusi ohjauskirje ei aiheuta muutoksia

HPK:n toimistolla Avin linjaukset eivät aiheuttaneet dramatiikkaa 1. lokakuuta alkavan liigakauden suhteen.

– Tämä ei periaatteessa hankaloita meitä vielä tässä vaiheessa. Olemme tehneet kaikki valmistelut ja toimenpiteet sen mukaisesti kuten ohjeistuksissa on edellytettykin, HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen sanoo.

– Voimme asettaa katsojat kolmeen eri lohkoon ja suunnitelmat ovat olemassa myös sitä varten, että yleisö lohkotaan seitsemään eri osaan.

Tartuntatilanteen vaihtelu ja niiden mukaan vaihtuvat päätökset sen sijaan tekevät HPK:n tapahtumanjärjestämisen suhteen haastavaa, Toivanen myöntää.

– Vaikka terveys on luonnollisesti kaikilla etusijalla, sitä tietysti jää toivomaan linjakkaampaa päätöksentekoa kuin niin, että päätöksissä mennään edestakaisin. Se tietysti arveluttaa kaikkia, Toivanen avaa.

– Ei voi varmuudella tietää tai olettaa sitä, mikä on seuraava päätös. Mutta rajoitusohjeistusten mukaan toimimme nyt ja jatkossa, eikä tämä vielä aiheuta isoa härdelliä, Toivanen niputtaa.

Vaikka koronatilanteen kehittymisen ennustaminen on vaikeaa, on liigaseuroilla oltava maali, jota kohti juostaan. Tällä hetkellä se maali on 1. lokakuuta, jolloin Liiga-kauden on määrä alkaa.

– Vaikka päätökset ohjeistuksista ja rajoituksista määrittävät toimintaamme paljon, liikaa niiden ei saa antaa ohjata valmistautumistamme kauteen. On tehtävä työtä sitä kohti, että kausi alkaa kuten on nyt määritelty, Toivanen lausuu.

– Kaikki etukäteisvalmistelut ja toimenpiteet tähtäävät siihen, että ne olisivat riittäviä urheilutapahtumien turvallisen järjestämisen kannalta. HäSa

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic