fbpx
Urheilu

HPK:n uusi lentisjoukkue alkaa hahmottua

Hämeenlinnan Pallokerhon naisten lentopallojoukkue on palannut harjoituksiin Hämeenkaaren. Keväällä neljättätoista perättäistä liigamitalia juhlineen seuran treeneissä ei isketä palloa kuitenkaan vielä täydellä kokoonpanolla, mutta seuran toiminnanjohtajan Ville Kalliomäen mukaan lähiviikkoina joukkue alkaa hahmottua.

– Olemme tehneet vuoden sopimukset viime kauden joukkueesta libero Tiiamari Sieväsen, keskipelaaja Laura Pihlajamäen, keskipelaaja Pihla Pelkiön, yleispelaaja Riikka Tiilikaisen ja passari Noora Venhon kanssa. Neuvottelemme lisäksi edelleen neljän viime kaudella joukkueessamme pelanneen urheilijan kanssa. Haemme vielä ainakin yhtä keskipelaajaa, yleispelaajaosastolle neljää pelaajaa sekä liberoa ja passaria, Kalliomäki kertoo.

Kansainvälistä väriä Kerhon tämänviikkoisiin harjoituksiin tuovat serbialaiset Sonja Klisura ja Nevena Iricanin. 23-vuotiaat pelaajat ovat Hämeenlinnassa try out -pestillä.

Klisura on 191-senttinen hakkuri, joka on pelannut muun muassa Serbian nuorten maajoukkueissa. 182-senttinen Iricanin on puolestaan yleispelaaja.

Molemmat serbit ovat vakuuttaneet Kerhon harjoituksia toistaiseksi vetävän Kai Steniuksen.

– Iricanin on taitava pelaaja, joka hallitsee varsinkin vastaanottopelin. Hän on Marina Skenderin kaltainen lentopalloilija. Hakkuri Klisurakin on ihan ok. Hän ei ole tosin mikään voimalyöjä, mutta hyvin harjoitellut, ja isoksi tytöksi taitavakin, Stenius kuvailee.

Steniuksen harjoituksissa oli tiistaina mukana seitsemän pelaajaa.

– Tiiamari Sievänen Varalasta on tänään mukana ensimmäistä kertaa. Pitkään loukkaantuneena huilannut Riikka Tiilikainenkin alkaa päästä taas vauhtiin. Hän nostelee jo palloja ja on mukana vastaanottoharjoituksissa. Tavoitteenamme on, että hän on taas täydessä iskussa kauden alkaessa syksyllä, Stenius suunnittelee.

Valmentajakuviotkin selvillä piakkoin

Kai Stenius on valmentanut Kerhoa viime kevään välieristä saakka. Hän hyppäsi pikakomennuksella saksalaisen Dirk Sauermannin tilalle, jonka sopimus purettiin kesken mitalipelien.

– Meillä on valmentajakuviotkin jo lähes silausta vaille valmiina. Ensi viikolla olemme jo viisaampia, mutta päävalmentajan julkistaminen saattaa venyä kuitenkin elokuulle saakka, uskoo toiminnanjohtaja Kalliomäki.

HPK on saanut myös uuden joukkueenjohtajan. Kerhon vaihtopenkillä nähdään ensi kaudella hämeenlinnalaisille lentiksen ystäville tuttu Jouko Uschanoff. Jokke vastaa jatkossa myös lentopallojoukkueen tiedottamisesta. (HäSa)

Asiasanat

Menot