Urheilu

HPK:n voittoputki tahmeaan päätökseen hyvin luistellutta ja puolustanutta KooKoota vastaan

KooKoo jälleen piinallinen vastus huippuvireiselle Kerholle.
Otto Paajanen tekee HPK:n ensimmäisen maalin KooKoon veskarin Juha Järvenpään taakse. KooKoon Brett Carson (vas.) ei ennätä auttamaan maalivahtiaan.

Viisi ottelua peräkkäin voittaneen HPK:n putki jääkiekon Liigassa tuli perjantaina päätökseen kouvolalaista KooKoota vastaan. Kotiottelussaan Kerhon rankkarikisaan pakottanut KooKoo onnistui hakemaan Hämeenlinnasta revanssin maalein 2–3 (1–1, 1–1, 0–1).

KooKoon otteluissa on tehty tällä kaudella eniten maaleja koko Liigassa, mutta Ritariareenassa ei ilotulitusta nähty. KooKoon voiton takuumies oli maalivahti Juha Järvenpää 32 torjunnallaan. 15 kertaa torjunut HPK:n Emil Larmi ei ollut samanlaisessa liekissä.

Kouvolalaiset onnistuivat kuitenkin vauhdillaan syömään terää HPK:n pelistä, kun hämeenlinnalaiset olivat päävalmentaja Antti Pennasen mukaan jo valmiiksi fyysisesti tiukilla.

– Koneesta pitää ottaa paljon pihalle, jotta HPK voittaa. Alussa näkyi, etteivät kaikki aivan jaksaneet laittaa itseään valmiiksi. Tässä on valmentajallekin pohdittavaa, Pennanen mietti.

HPK:n hanakin ketju oli jälleen kapteeni Otto Paajasen vitja, joka nyt viiletti nimellisesti kakkosketjuna. Kultakypärä Teemu Turunen kirjautti kaksi syöttöä, Eetu Tuulola tehot 1+1 ja uudelle liigaottelusadalle siirtynyt Paajanen yhden maalin.

Tuulolalle kertyi eniten laukauksia maalia kohti, kahdeksan, mutta verkko heilui vain ylivoimalla. 20-vuotias hyökkääjä antoi silti tunnustusta voittajille.

– Heillä on hyvä joukkue, joka tekee hyvin paikoista maaleja ja puolustaa hyvin. Sitä täytyy kunnioittaa. Maalinteko ei ole helppoa tässä lajissa ja epäonneksemme vastustaja teki yhden enemmän, Tuulola tiivisti.

– Lähtömme oli ainakin törkeän huono. Emme olleet sillä tasolla, millä kotona tai muutenkaan pitäisi pelata.

KooKoon aloitus ottelulle oli tyrmäävä. Aggressiivinen hyökkääminen tuotti ylivoiman kolmannella minuutilla ja tämä ylivoima tuotti avausmaalin. Anrei Hakulisen näppärä rystysyöttö tavoitti Erik Karlssonin, joka iski KooKoon johtoon, kun ottelua oli pelattu 4.41. Pian tämän jälkeen Pennanen käytti HPK:n aikalisän.

HPK sai vuorostaan hankittua kahden miehen ylivoiman, jonka aikana Paajanen tasoitti lukemat siivoamalla Tuulolan laukauksen jälkeisen irtokiekon maaliin. Tämän jälkeen kuskin paikalla ottelussa oli Pallokerho.

Toisen erän lopussa Tuulola sai palkinnon, kun hän pääsi lämäämään KooKoon blokista kimmonneen kiekon ohi Järvenpään. Kouvolalaiset tasoittivat kuitenkin onnekkaasti vain 17 sekuntia ennen erätaukoa. Hakulinen ja Filip Riska kamppailivat Larmin torjunnasta pompanneesta irtokiekosta, ja KooKoo-hyökkääjä onnistui ajamaan pelivälineen maaliin.

Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Juha-Pekka Haataja pääsi nostamaan kiekon yli Larmin. Ratkaisumaalia edelsi Haatajan hieman estämiseltä vaikuttanut kaksinkamppailuvoitto toisesta kiekottomasta pelaajasta, Jere Innalasta.

– Siinä oli momentumia tarjolla. Ensin meillä (Niklas Frimanilla) oli superpaikka tehdä kolmas, mutta sitten se tuli meidän päähän. Joku päivä näistä paikoista pystyisi tekemään vähän enemmän maaleja, mutta vastustaja puolusti hyvin maalinedustaa, Pennanen kertasi.

HPK jatkaa Liigaa sijalta kolme heti lauantaina Lappeenrannassa SaiPan vieraana. KooKoo on sarjataulukossa yhdeksäntenä. HäSa

HPK–KooKoo 2–3 (1–1, 1–1, 0–1)

1. erä: 4.41 Erik Karlsson (Anrei Hakulinen-Juha-Pekka Haataja) 0–1 yv, 12.03 Otto Paajanen (Eetu Tuulola-Teemu Turunen) 1–1 yv2.

Jäähyt: 2.57 Robert Leino HPK 2 min, 7.48 Brett Carson KooKoo 2 min, 10.45 Miikka Pitkänen KooKoo 2 min, 11.48 Alexander Bonsaksen KooKoo 2 min.

2. erä: 38.10 Eetu Tuulola (Jesper Lindgren-Teemu Turunen) 2–1 yv, 39.43 Anrei Hakulinen (Malte Strömwall) 2–2.

Jäähyt: 37.36 Ed Wittchow KooKoo 2 min.

3. erä: 55.01 Juha-Pekka Haataja (Kalle Valtola-Miro Keskitalo) 2–3.

Jäähyt: 43.49 Roope Laavainen HPK 2 min, 55.58 Arttu Pelli KooKoo 2 min.

Jäähyt yhteensä: HPK 2×2 min=4 min, KooKoo 5×2 min=10 min.

Maalivahtien torjunnat: Emil Larmi HPK 6+3+6=15 (pois: 56.58–60.00), Juha Järvenpää KooKoo 10+15+7=32.

Yleisöä: 3  304.

Kapteeni Otto Paajanen

HPK:n kapteeni, keskushyökkääjä Otto Paajanen pelasi KooKoota vastaan uransa 401. pelin Liigassa. Kerhon sentteripeliä ei pelata enää niin kuin vaikkapa Jukka Jalosen kultavuosina. Peliä ei tehdä klassiseen tyyliin sanottavammin keskushyökkääjän kautta. Sentterit ovat Pallokerhossa pelin työmyyriä siinä missä laitahyökkääjätkin. Enimmän osan aikaa pelistä sentterit paiskivat hommia ilman kiekkoa. Muutos aiempiin vuosiin on melkoinen. Kyse on päävalmentaja Antti Pennasen taistelujääkiekon pelikirjasta.

Numerollisesti Otto Paajasen peli sujui seuraavalla tavalla:

Vaihtoja tasakentällisin: 21, vaihtoja ylivoimalla: 7, vaihtoja alivoimalla: 3, koski kiekkoon tasakentällisin: 22, riisti kiekon: 2, sai pakilta syötön keskustaan alas: 1, sai pakilta syötön keskustaan ylös: 1, sai syötön laidasta keskustaan: 2, syötti omille: 12, syötti omille murtavan syötön: 4, lähetti päätykiekon: 2, kuljetti kiekkoa: 1, antoi harhasyötön: 1, menetti kiekon: 3, laukauksia: 2, maaleja: 1, syöttöpisteitä: 0, jäähyjä: 0, aloitusvoittoja: 10, aloitustappioita: 11 ja neuvotteli tuomarin kanssa: 3.