Urheilu Janakkala

Huhtapelto tykitti hatullisen tihkusateessa – HJS voitti kauden ensimmäisen paikallisen

Juuso Huhtapelto HJS:n sankari paikallisderbyn voitossa.
HJS:n valkopaitainen Eppu Kallio säesti hattutempun tehnyttä Juuso Huhtapeltoa maalillaan. Kuva: Tomi Vesaharju
HJS:n valkopaitainen Eppu Kallio säesti hattutempun tehnyttä Juuso Huhtapeltoa maalillaan. Kuva: Tomi Vesaharju

HJS Akatemia haki komeilla maaleilla 4−1-voiton JanPasta kauden ensimmäisessä keskinäisessä ottelussa Janakkalassa.

Kevään ensimmäinen paikalliskamppailu Hämeenlinnan ja Janakkalan välillä houkutteli jälkimmäisen kotikentälle noin 50 katsojaa pienestä tihkusateesta huolimatta. Tekonurmi totteli palloa mukavasti, jonka seurauksena jo avausjaksolla nähtiin kaksi maalia.

Ensimmäinen vartti mentiin vielä tasaväkisesti.

− Emme olleet alussa millään lailla valmiita taistelemaan pallosta, myönsi lopulta illan sankariksi noussut HJS:n Juuso Huhtapelto.

− Peli meni alussa paljon sillä tavalla, miten JanPa varmasti halusi, mietti HJS:n valmentaja Lauri Hakanen.

 

Vartin jälkeen vierasjoukkue sai pallonhallinnan itselleen. Sen alakerta pystyi vaihtamaan puolta sujuvan tarkoilla syötöillä, minkä lisäksi etenkin keskikentän pohjalla pelannut Prince Mokuma tarjosi toimivan linkin puolustuksen ja hyökkäyksen välillä pystyyn.

Prince oli avausjakson parhaita pelaajia, sillä hän ehti hyvin myös hyökkäysten tueksi.

Avausmaali tuli rankkarissa, kun Huhtapelto kaadettiin rangaistusalueella. Mies laukoi itse joukkueensa johtoon 20. minuutilla.

Sama pelaaja oli asialla myös vieraiden toisessa maalissa, johon loistavan keskityksen tarjoili Paavo Ahola. JanPa sai avausjaksolla vain yhden laukauksen aikaiseksi.

50. minuutilla Eppu Kallio vei HJS:n jo kolmen maalin johtoon, kunnes Ilkka Turunen kavensi jatkettuaan vapaapotkun maaliin. Loppulukemat 4−1 viimeisteli hattutempun tehnyt Huhtapelto.

− Aika odotetunlainen peli. Vastus oli saletisti meitä vastaan sisuuntunut. Ahdasta oli ja se vaati laadukasta pallonkäsittelyä, että pääsimme murtautumaan maalintekosektoreille. Meidän pitää löytää näissä peleissä erilaisia keinoja päästä maalille. JanPalle myös hatunnosto sitoutuneesta pelistä, sanoi Hakanen.

 

JanPan päävalmentaja Jarkko Lehtonen ei ollut lopputulokseen tyytyväinen, mutta kiitteli joukkueensa positiivista ilmettä.

− Rupeaa pikkuhiljaa loukkaantumissuma selättymään. Pääsemme hiljalleen nostamaan tästä todella vaikeasta ajasta päätämme. B-junnu Mara (Martin Kauppinen) ekat minuutit aikuisten sarjoissa. Ilme oli hyvä, eikä HJS ihan ilmaiseksi saanut pisteitä, kehui Lehtonen omiaan.

− Hyvältähän se jalkapallo nyt maistuu. Pitkän aikaa olemme harjoitelleet, mutta kyllä sarjapelejä aina odottaa, hehkutti Huhtapelto tunnelmaa. HäSa