Kiekko Urheilu

Huippuvalmentajan yllätyssiirto oli uutisankka – Pekka Virta ei lähde KooKoohon

Lukon tämänhetkisen päävalmentajan kohdelistalta voi yliviivata yhden vaihtoehdon.
Pekka Virta valmentaa vielä tämän kauden Rauman Lukkoa. Kuva: Riku Hasari
Pekka Virta valmentaa vielä tämän kauden Rauman Lukkoa. Kuva: Riku Hasari

Rauman Lukkoa jääkiekon Liigassa valmentavan Pekka Virran uusi osoite ei ainakaan löydy Kouvolasta. Satakunnan Kansa kertoi lauantaina Virran siirtyvän ensi kaudeksi KooKoon peräsimeen, mutta Hämeen Sanomien tietojen mukaan siirto ei ole toteutumassa.

KooKoon päävalmentajan paikka aukeaa kuluvan kauden jälkeen. Kouvolalaisia vielä tämän kauden valmentava kaksinkertainen nuorten maailmanmestariluotsi Jussi Ahokas siirtyy ensi kaudeksi Turun Palloseuran peräsimeen, kuten Iltalehti kertoi viime viikolla.

1990-luvulla TPS:ssä ja Ässissä SM-liigaa pelannut Virta on valmentanut Lukkoa vuodesta 2017. Ennen nykyistä Lukon menestysjaksoa hän oli KalPan, Ässien ja TPS:n päävalmentaja. Hän voitti viimeisellä KalPa-kaudellaan 2016–17 vuoden liigavalmentajan tittelin.

51-vuotiaan Virran sopimus Lukon kanssa umpeutuu tämän kauden päätteeksi. Lukko on Liigassa toisena, KooKoo kuudentena. Kesken jääneellä viime kaudella Lukko sijoittui toiseksi. HäSa

Päivän lehti

24.11.2020

Fingerpori

comic