Urheilu

Huuhkajien pelaajamateriaali heikoin miesmuistiin – "Nimilista on surullinen"

Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Vaikka miten kovaa positiivista propagandaa Suomen A-maajoukkueen ympärillä pyörisi, maaotteluihin Romaniaa ja Valko-Venäjää vastaan kutsuttu ryhmä on nimilistaltaan surullinen.

Suomella on oikeasti yksi ainoa pelaaja joka konkreettisesti pelaa jalkapalloa absoluuttisella huipputasolla. Hänen nimensä on Lukas Hradecky.

On täysin turhaa aliarvioida varsinkaan Suomesta käsin esimerkiksi Belgian pääsarjassa pelaavan pelaajan tai Tanskan pääsarjassa pelaavan luottopelaajan tasoa. Olisi myös ylimielistä aliarvioida Puolan pääsarjassa pelaavaa tai Kreikan suurseuran keskikenttämiehen osaamista.

Kansainvälisessä vertailussa se ei vain enää riitä – oikeastaan mihinkään.

 

Eurooppalaisen ammattijalkapallon kartalla viimeisten vuosien aikana voimasuhteet ovat vahvistuneet erittäin aggressiivisesti sellaisiksi, jossa alemman keskikastin taso on laajentunut nopeasti laajaksi. Niin nopeasti ja niin laajaksi, että Veikkausliigan parhailla hyökkääjillä on todella vaikeaa sementoida omaa paikkaansa edes Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

Samaan hengenvetoon tulkoon sanotuksi, että alemman keskikastin ja absoluuttisen huipputason välinen ero on kasvanut vieläkin räjähdysmäisemmin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hiljattain maajoukkueen edustamisen lopettaneiden Niklas Moisanderin ja Perparim Hetemaj’n viikosta toiseen kantava pelitaso näyttää uudelle sukupolvelle tekememättömältä paikalta.

Kuilu ja näkymät ovat niin raadollisen hurjia, että jopa nykyisen keskitason maajoukkuepelaajien tason ylläpitäminen näyttää haastavalta.

 

Väännetään rautalangasta. Suomea edustaa seuraavissa maaotteluissa myös eräällä tavalla virallisesti amatööripelaaja. Nimittäin Berat Sadik on eurooppalaisen kausikalenterin loman aikana ilman seuraa. Kyseessä on siis pelaaja, jolla ei ole työnantajaa. Hän on siis käytännössä amatööripelaaja, katsoo asiaa mistä kulmasta tahansa.

Vielä ei kuitenkaan kannata heittää kirvestä kaivoon. On totta, että oikeastaan yksikään asia ei puhu sen puolesta, että Suomen maajoukkue voisi mitenkään onnistua edes harjoitusotteluissa.

Sentään yksi merkittävä elementti puhuu sen asian puolesta, että Suomi ei ole täysin vailla mahdollisuuksia. Perustelu on se, että keskimäärin maajoukkueet ovat pelillisesti suhteellisen huonosti organisoituja suhteessa seurajoukkueisiin.

Se on nyt ja tulevaisuudessa ainoa mahdollisuus Suomen kaikille maajoukkueille.

Suunnannäyttäjänä tässä asiassa oli jo Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen edesottamukset muutama viikko sitten.

Kerrankin näin päin. Ja hyvä niin.

Asiasanat