Urheilu

Hyppääjä hyppääjältä – Hämeen Sanomat analysoi mäkihyppääjien asetelmat maailmancupin avauksen alla

Hämeen Sanomat analysoi suomalaishyppääjien asetelmat alkavan maailmancup-kauden alla.
Jarkko Määttä tavoittelee ensi kaudella maailmancupin pisteitä.

Antti Aalto

Kesä SM-kisojen mestari on lopullisen läpimurron kynnyksellä maailmancupin pistemieheksi viikonlopusta toiseen.

Edessä lienee uran paras kausi, mutta kysymysmerkkejäkin on. Aallon vauhtimäen laskuasento on erinomaisen hyvä ja linjakas, hän ei häviä vauhdeissa juurikaan maailman parhaille. Ongelma on silti monesti ponnistuksen alussa. Hänen kehonsa painopisteensä jää liian taakse verrattuna nilkan tukipisteeseen. Mäkitermein hän ”jää kyydistä”. Siitä syystä loppupotkussa painopiste heitetään ilmavirran päälle ja lantio jää liian alas. Tästä johtuen ponnistuksen teho jää vaillinnaiseksi.

Toinen edellä mainitun teknisen ongelman ydinkohta on siinä, että se vaikeuttaa oleellisesti ponnistuksen ajoitusta. Alkuliikkeestä tulee hidas ja siksi ponnistus myöhästyy usein.

Aalto on kuitenkin Suomen ykköshyppääjä, joka keikkunee noin sijoilla 20-35 maailmancupissa.

Andreas Alamommo

Alamommo on kehittynyt kohtalaisen tasaisesti koko uransa ajan. 1998 syntynyt rovaniemeläinen on tietyllä tavalla oman tiensä kulkija.

Hiljainen lappilainen ei ole lähtenyt muuttamaan trendien mukaan esimerkiksi varustetoimittajiaan. Hän on hypännyt koko ajan saksalaisen Meiningerin puvuilla ja juniorista asti Fluegen suksimerkillä. Alamommo ei ole fyysisesti lahjakkaimpia urheilijoita, joten hänen tulevaisuuden mahdollinen menestyksensä perustuu hyvään tekniikkaan. Tekninen haaste hänellä liittyy vauhtimäen kaarteen laskuun. Hänen painopisteensä jää monesti liian alas ja taakse. Säärikulma nousee liian pystyyn, ylävartalo aukeaa liiaksi ponnistuksessa, hyppy ei kierry ilmapatjan päälle ja hän menettää alkuilmalennossa vauhtiaan. Kaarrelasku hidasti kesällä myös hänen vauhtimäen nopeuttaan jopa 1 km/h, joka huipputasolla on aivan liikaa.

Oletettavaa on, että yksittäisiä väläytyksiä nähdään, mutta olennaista olisi saada top 10 sijoja Continental-cupista ja perustekniikka vakioitumaan.

Jarkko Määttä

Ikuinen lupaus? Määttä voitti nuorten olympiafestivaaleissa kultaa jo vuonna 2011, mutta ei ole sittemmin pystynyt nousemaan kuin satunnaiseksi pistemieheksi maailmancupissa. Lopullinen läpimurto on odottanut itseään aikuistasolla vuosia. Määttä on sinällään taitava, hänellä on myös erittäin tasapainoinen laskuasento, mutta esimerkiksi hänen nilkkojensa liikkuvuudessa on puutteita. Laskuasennon säärikulma on verrattain korkea, joten ponnistus suuntautuu liian pystyyn.

Tästä syystä hypyn kierto on hidasta alkuilmalennossa ja vartalo turhan kaukana suksista. Nämä kaikki johtavat siihen, että Määttä menettää nopeuttaan sekä ponnistuksen että ensimmäisen 30 metrin lennon aikana. Top 20 -sijoitus tällä hetkellä maailmancupissa vaatisi aivan oman kapasiteettinsa ylärajoilla hyppäämistä.

Silloin tällöin maailmancupissa pisteillä, muuta on vaikea ennustaa.

Eetu Nousiainen

On tietynlainen jokerikortti. Hänen tasonsa ailahtelee kaikista eniten maajoukkueessa. Kesäkilpailuissa osoitti välillä kuitenkin hyvää hyppäämistä ja hän jopa johti continental-cupin kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen hypäten uuden mäkiennätyksen Tsekin Frenstatissa.

Parhaimmillaan hänellä on hyvä ja virtaviivainen laskuasento, josta ponnistustapahtuma ja lentoonlähtökulma on optimaalinen. Hänen lentokorkeutensa on aina kummulla matala, mutta toisaalta vauhti säilyy erittäin hyvin loppulentoon. Toisessa ääripäässä hänen laskuasentonsa menee liian takapainoiseksi vauhtimäen kaarteen lopussa ja ylävartalo hyökkää kummulle ja tappaa vauhdin ja sen vähäisenkin hypyn korkeuden.

Nousiainen on erittäin yleistaitava hyppääjä, joten kaikki on mahdollista jo tällä kaudella, ainakin yksittäisissä kilpailuissa. HäSa

Mäkihypyn maailmancup-kauden avaus hypätään Puolan Wislassa 17–18. marraskuuta.