Anssi (oik.) ja Iivari Nurminen odottavat tallin Volume Acelta hyvää panosta lauantain derbyfinaalissa, jonka voittaja palkitaan 150000 eurolla.
Urheilu Forssa

Isä ja poika tekevät ravihistoriaa

Anssi Nurminen ajaa lauantaina merkittävimmän ikäluokkakilpailun finaalissa 150 000 eurosta, Iivari Nurminen nuorten ohjastajien EM-kilpailuissa Venäjällä.

Forssalainen ravivalmentaja Anssi Nurminen on lauantaina tiukan paikan edessä. Oma valmennettava Volume Ace juoksee Vermossa legendaarisimman ikäluokkakilpailun, nelivuotiaiden lämminveristen Derbyn finaalissa, jossa ykköspalkinto on 150 000 euroa. Samaan aikaan poika Iivari Nurminen edustaa Suomea Kaakkois-Venäjällä Ufassa nuorten ohjastajien EM-kilpailuissa.

Kumpaa jännität enemmän, derbyfinaalia vai pojan edustustehtäviä?

– Derbyjä ajetaan joka vuosi, mutta Iivari edustaa Suomea todennäköisesti kerran elämässään, Nurminen vastaa.

Vastaavaa tilannetta ei suomalaisessa raviurheilussa ole tainnut aiemmin olla. Vuosikymmeniä lajia seurannut Suomen Hippos ry:n toimitusjohtaja Vesa Mäkinenkään ei muista, että isä ja lapsi olisivat samana päivänä näin merkittävissä ajotehtävissä olleet.

 

Anssi Nurmisella on kokemusta ohjastajana, valmentajana ja hevosenhoitajana Derbyn finaalista. Omista valmennettavista Con Spirito ja Hugo Laukko ylsivät finaaliin. Con Spirito joutui jäämään siitä sairastuttuaan pois, Hugo Laukko ei parhaita vastaan riittänyt. Hoitajana Nurminen on päässyt voittajakehään asti vuonna 1986 Black Laukkon ja silloisen työnantajansa Pekka Korven kanssa.

– Se yhdistää nykypäivää ja 30 vuoden takaisia tapahtumia, että voittaakseen Derbyn pitää olla erityisen lahjakas hevonen, joka pysyy riittävän terveenä. Se taas vaatii koko tiimiltä onnistumista ennen kilpailua ja kilpailussa, Nurminen vertaa.

Forssan Pilvenmäellä valmentama Nurminen näkee, että heidän tiiminsä, johon kuuluu Volume Acen eli ”Ässän” osaomistajan ja hoitajan, Nurmisen avopuolisen Mia Uimin ja pojan lisäksi monta muutakin tärkeää lenkkiä, on onnistunut hevosen saamisessa mahdollisimman hyvään iskuun vuoden pääkilpailun alla.

– Kun hevonen oli toipunut syksyllä tulleesta vammasta, talvi päästiin harjoittelemaan suunnitellulla tavalla. Keväällä tuli takapakkia, mutta nyt ollaan menty parempaan suuntaan. Karsintalähtö oli hevoselle siinä mielessä helppo, että se tuli voimia tallella maaliin. Sen jälkeen Ässä on ollut kotona notkeampi ja letkeämpi, joten uskon sen parantavan vielä finaaliin.

 

Volume Ace voitti viime keskiviikkona ajetun karsintalähtönsä ja Nurminen pääsi valitsemaan sille parhaan mahdollisen lähtöradan eli sisäradan. Sieltä valjakko saa varmasti taloudellisen juoksun, mutta etukäteiskaavailuissa Volume Ace ei silti kuulu suurimpiin suosikeihin. Nurminen ei silti pidä voittoakaan mahdottomana yllätyksenä.

– Realistisempia ovat silti sijat 2-5. En ole pettynyt, vaikkei hevonen niillekään sijoille yltäisi. Finaalissa on vain hyviä hevosia, eikä niistä yhdellekään olisi häpeä hävitä. HäSa

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930