Kiekko Urheilu

Jalosen EHT-valinnassa 14 kevään MM-kultamitalistia – Puljujärvi myös mukana

Päävalmentaja Jukka Jalonen
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen. Arkistokuva

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue lähtee 14:n viime kevään maailmanmestarin voimin maajoukkuekauden marraskuussa avaavaan EHT-sarjan kotiturnaukseen Helsingissä. Mukana päävalmentaja Jukka Jalosen tänään julkistamassa 27 pelaajan ryhmässä on myös maajoukkueeseen päälle parin vuoden tauon jälkeen palaava Jesse Puljujärvi.

Toukokuun lopulla Slovakiassa Suomen kolmatta MM-kultaa juhlineesta joukkueesta on maalivahti Jussi Olkinuoran lisäksi mukana kolme puolustajaa ja kymmenen hyökkääjää. Kotimaan liigasta mukana on kymmenen pelaajaa, Kärppien Puljujärven lisäksi Liigan kaksi parasta suomalaispistemiestä eli Tapparan Kristian Kuusela ja Kärppien Juho Lammikko.

KHL-pelaajia joukkueessa on 11. KHL-miehistä neljä on Jokereista, yhtenä heistä MM-kapteeni ja -sankari Marko Anttila. Sveitsin liigasta on neljä pelaajaa ja Ruotsin SHL:stä kaksi, Luulajan Arttu Ilomäki ja Juhani Tyrväinen.

Suomi kohtaa EHT-kotiturnauksessaan Venäjän 7. marraskuuta, Tshekin 9. marraskuuta ja Ruotsin 10. marraskuuta.

Asiasanat