Urheilu

Jana jäi pisteittä Vaasassa

Janakkalalaisten viikonloppuun mahtui vain yksi huono jakso, mutta pisteitä tuli kahdesta ottelusta vain yksi.

Janakkalan Janan viikonlopun pelireissun toinen ottelu ei tuonut helpotusta joukkueen pistetilanteeseen pesäpallon naisten ykköspesiksessä. Jana kärsi sunnuntaina vieraissa tappion Vaasan mailalle jaksoin 1–0 (5–1, 1–0).

Janan pelinjohtajan Mika Järvisen mukaan vierasjoukkueen peli oli nousujohteinen.

– Ensimmäisellä jaksolla vastustaja oli selvästi parempi, vaikka numerot olivat noin pienet. Olimme ihan lähtötelineissä ja se menee varmaan valmennuksenkin piikkiin. Kahdessa ensimmäisessä vuorossa kuudesta palosta viisi tuli ykköspesälle. Menimme vain lyömään, emmekä ajatelleet yhtään, mitä pitää tehdä. Saimme vissiin niin hyvät ruuat pariin kertaan ennen ottelua, että olimme liian kylläisiä, Järvinen naurahti.

Peli alkoi kuitenkin parantua jo avausjakson aikana. Jana teki jakson ainoan juoksunsa viimeisessä vuoroparissa, kun Julia Kuusijoensuu juoksutti kotiin Ida-Sofia Lehdon.

– Saimme ensimmäisen jakson lopulla sisäpeliä kulkemaan ja tilanteita aikaiseksi. Toinen jakso oli ihan erilaista. Ensimmäisellä jaksolla ulkopelissä tuli räpylävirheitä ja huolimattomuusjuttuja, mutta toisella jaksolla ne karsittua, teimme itsekin tilanteita ja nousimme vielä kahden juoksun tappioasemasta tasoihin. Neljännen tasoittavalla oli vielä saumaa, mutta emme saaneet tilannetta aikaiseksi, Järvinen kertasi.

Järvinen arvioi, että lauantaiaamuna kello 6 startannut vierasreissu Seinäjoelle ja Vaasaan oli Janan nuorelle joukkueelle raskas.

– Viidestä pelatusta jaksosta yksi oli huono. Siihen nähden kokonaisuus viikonlopulle oli hyvä, mutta pinnoja ei vain tullut. Pinnasarakkeestahan se lopulta katsotaan, miten olemme pelanneet. Tyylipisteitä ei tässä lajissa saa, pelinjohtaja harmitteli. HÄSA