Urheilu Janakkala

Jana päätti kautensa Ykköspesiksessä – Vain yhden voiton ottanut joukkue jäi viimeiseksi

Tynkäkaudella sarjasta ei putoa yhtään joukkuetta. 
Janan Krista Matikainen valmistautuu lyöntiinsä kauden päätösottelussa. Kuva: Tomi Vesaharju
Janan Krista Matikainen valmistautuu lyöntiinsä kauden päätösottelussa. Kuva: Tomi Vesaharju

Janakkalan Jana päätti Ykköspesiskautensa kotiotteluun Kankaanpään Mailajunioreita vastaan. 

Ottelu alku viivästyi parikymmentä minuuttia rajun ukkoskuuron takia ja vetisellä kentällä alku oli molemmille nihkeää. 

Kentän kuivuttua Tea Santahuhdan (4/0) johdolla vieraat ottivat voiton lukemin 0–2 (1–4, 3–10). Näin lohkokakkonen Kankaanpää vahvisti asemiaan kohti nousukarsintapelejä. Se päättää runkosarjansa torstaina kolme pistettä takana olevaa Pöytyää vastaan. 

Kotiyleisön (164 katsojaa) edessä Jana taisteli, mutta juoksujen teko oli vaikeaa. Kaksi ensimmäistä tuli harhaheitoilla Ida-Sofia Lehdon ja Riina Kanervan karattua kotiin. 

Toisen jakson puolivälissä Jana meni johtoon 3–2 Marjukka Mäkisen ja Johanna Ylöstalon lyömillä juoksuilla, jotka toivat Kaisa Kuittinen ja Krista Matikainen

Heti seuraavassa vuorossa Kankaanpää kuitenkin myllytti ajolähtötilanteista seitsemän juoksua ja ratkaisi voiton. 

– Lähdimme peliin hyvällä fiiliksellä ja se kantoikin toisen jakson yhtä ulkovuoroa lukuun ottamatta. Pelasimme paremmin kuin aiemmin, Janan pelinjohtaja Sanimaria Selinko puntaroi. 

Hän tuli kauden puolivälissä yhdessä Fanni Kanervan kanssa Janan pelinjohtoon loppukauden sopimuksella, kun viime kauden tavoin seura päätti vaihtaa heikon alkukauden jälkeen pelinjohtoa. 

Kaksikko saikin lentävän lähdön, kun joukkue nousi uuden pelinjohdon avausviikonloppuna neljällä pisteellään pois nollakerhosta. Siihen kauden pistesaldo sitten jäikin. Neljästätoista ottelusta tuli kolmetoista tappiota juoksuerolla 59–161. 

– Voimme summata vain loppukautta, jonka olimme pelinjohdossa. Tavoitteena oli saada pelaamisesta vapautuneempaa ja löytää iloa joukkueen tekemiseen. Siinä mielestämme onnistuimme, Selinko ja Kanerva tuumasivat. 

– Jatkossa Janassa on tavoitteena katsoa toimintaa pitkäjänteisemmin, eikä enää yksi kausi kerrallaan. Toki emme osaa sanoa vielä, mitä se käytännössä tulee tarkoittamaan. 

Pelaajaruletti pyöri

Myös pelaajapuolella vasta juhannuksen jälkeen alkaneella tynkäkaudella Janassa oli paljon vaihtuvuutta. Mynämäen Vesan superpesisryhmästä kävi pelaajia ja jo heinäkuun alussa joukkueeseen liittyi kokenut kolmikko Mäkinen, Eveliina Vartiainen ja Terhi Mantila

Pelinjohdon vaihtumisen yhteydessä molemmat lukkarit jättivät joukkueen ja elokuun alussa Iida Järvinen siirtyi Mynämäelle. 

Viime kaudella Jana säilytti paikkansa putoamiskarsinnassa. Tänä vuonna joukkue jäi jumboksi, mutta poikkeusolojen takia sarjasta ei putoa yhtään joukkuetta. 

Tehopistetilastossa janalaisista ykkönen oli Kanerva (2/12) ennen Järvistä (1+6/6), Kuittista (1+8/4) ja Matikaista (12/1). HäSa 

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic