Kiekko Urheilu Hämeenlinna

Janne Lahden uralle sinetti – ”Olisi ollut siistiä päästä edes lopettamaan playoffeissa”

HPK-laitahyökkääjän nilkka ei toipunut luistelukuntoon kovasta yrittämisestä huolimatta.
HPK:n hyökkääjä Janne Lahti on päättänyt ripustaa luistimet naulaan. Kuva: Tomi Vesaharju
HPK:n hyökkääjä Janne Lahti on päättänyt ripustaa luistimet naulaan. Kuva: Tomi Vesaharju

Hämeenlinnan Pallokerhon edustusjoukkueeseen vielä tällä kaudella kuulunut laitahyökkääjä Janne Lahti on lopettanut peliuransa. 36-vuotiaan Lahden viimeksi viime kesäkuussa operoitu vasen nilkka ei toipunut enää kuntoon, joka olisi mahdollistanut jääkiekkoilun.

HPK:n junioreista SM-liigaan 17 vuotta sitten ponnistanut Lahti pelasi pääsarjaa hämeenlinnalaisjoukkueessa kaikkiaan yhdeksän kautta. Hän kuului muun muassa kevään 2006 mestarijoukkueeseen ja oli vielä viime kaudella Kerhon varakapteeni.

Lahti kävi viime kesänä nilkkaleikkauksessa pystyäkseen pelaamaan vielä täysipainoisesti huipulla, mutta kivut palasivat jo runkosarjan alussa syyskuussa. Vuoden 2011 maailmanmestari pelasi tämän kauden runkosarjassa 19 ottelua, joista viimeinen tuli joulukuun 12. päivä JYPiä vastaan, tehden kolme maalia.

– Tässä on nyt yritetty kaikki mahdollinen, mutta nilkka ei oikein kestä kunnollista urheilua. Lääkärikin on nyt määrännyt näin. Olen nauttinut tästä lajista kun on kivaa ja minä sekä itseluottamus kunnossa, mutta sellaista ei montaa päivää tälle kaudelle suotu. Lähtökohta oli jo ennen leikkausta huono, Lahti toteaa Hämeen Sanomille.

– Kun nilkka ei toimi, niin se on aika paljon tasapainosta ja luistelusta pois, eikä pelaaminen ole herkkua. Muutaman pelin se kesti syksyllä ja ehti palautua, kun oli muitakin vammoja.

 

Lahti loukkasi nilkkansa ensimmäisen kerran edustaessaan Jokereita kaudella 2008–09. Riihimäen Nikkareiden kasvatin mukaan hänelle ei jäänyt katkeruutta ja viimeinen kausi oli kokeilemisen arvoinen.

– Vuosi sitten pohdin lopettamista ensimmäisen kerran, mutta onneksi löytyi hyvä kirurgi. Se ei vain riittänyt. Ehkä aiemmin olisi pitänyt huilata pidempään, mutta nyt sille ei mahda mitään.

Välierät ja mitalipelit hän silti luonnollisesti olisi kokenut mieluummin kaukalon puolelta.

– Tilanne on aina loukkaantumisen aikaan vaikea, kun panos yhteiseen laariin jää pieneksi. Katsomossa istuminen on varsinkin tähän aikaan todella tylsää. Olisi ollut siistiä, jos olisin päässyt edes playoffeihin lopettamaan.

Uranjälkeisiä kuvioitaan Lahti ei vielä tarkemmin paljasta, vaikka ne hänen mukaansa ovatkin selvillä. Lahti tunnetaan kaukalon ulkopuolella jo kitaristina.

– Varmasti on jotain muutakin kuin musiikkia tulossa. Niistä sitten myöhemmin lisää. HäSa