Urheilu

JanPa otti tärkeät pisteet

Akseli Metsä-Ketelän loistava maalivire takasi Janakkalan Pallolle voiton jalkapallon miesten Kolmosen kotiottelussa torstaina Tampereen Kisatovereita vastaan.

Metsä-Ketelä viimeisteli joukkueensa molemmat osumat ja JanPa nappasi tuikitärkeät kolme pistettä lukemin 2–0 (1–0).

Metsä-Ketelän ensimmäinen syntyi 22. peliminuutilla, kun hän riisti pallon vastustajalta ja laukoi maalin etukulmasta. Toinen osuma lähti toisella puoliajalla nopeasta vastahyökkäyksestä ja Metsä-Ketelä sai viimeistellä osuman vaihdosta kentälle tulleen Jussi Länsimaan syötöstä.

– Varsinkin toinen maali oli hienosti rakennettu. Pelasimme äärettömän ehjän ottelun. Puolustimme tosi hyvin ja olimme myös tehokkaita tänään, JanPan päävalmentaja Jari Tiitta kiitteli omiaan.

Tiitan mukaan maalien lisäksi joukkueella oli vielä 2–3 hyvää maalintekopaikkaa.

Janakkalalaiset ovat viime peleissä tuskailleet maalinteon kanssa, mutta torstain otteluun tehdyt muutokset ryhmitykseen toivat tulosta.

– Nämä olivat hyvät kolme pinnaa. TKT on kuitenkin päävastustajiamme. Aika kapealla ryhmällä olimme tänään. Meillä oli oikeastaan vain kaksi vaihtomiestä, Tiitta kertoi.

Seuraavaksi JanPa kohtaa paikallisottelussa Härmän. Tuohon otteluun joukkue lähtee voittamaan.

– Ei sinne nöyristelemään mennä vaan laitamme kovaa kampoihin. Tavoitteenamme on kiusata näitä suurseuroja. Varmaan tulee tiukka ja hyvä vääntö. Toivon, että saisimme kerrankin täyden ryhmän mukaan siihen peliin, Tiitta ennakoi. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

31.5.2020