Urheilu

JanPa piti pintansa ja jatkaa Kolmosessa

Janakkalalaisten kausi päättyi tehokkaaseen esitykseen.
Jesse Nirkko laukoo JanPan kolmannen osuman TKT:n maalivahdin Juuso Saikkosen taakse. Kuva: Tomi Vesaharju
Jesse Nirkko laukoo JanPan kolmannen osuman TKT:n maalivahdin Juuso Saikkosen taakse. Kuva: Tomi Vesaharju

Janakkalan Pallo nähdään ensi kaudellakin jalkapallon miesten Kolmosessa. Joukkue varmisti sarjapaikkansa Tampereen piirin lohkon viimeisellä kierroksella kukistamalla Turengin tekonurmikentällä selvin 5–1 (3–1) -luvuin Tampereen Kisatoverit.

Loppukaudesta hyvin pelannut JanPa oli päättänyt hoidella leiviskänsä kunnialla sarjan loppuun saakka. Vakuuttava esitys tiesi sitä, että janakkalalaiset pitivät lohkon yhdeksännen sijansa ja myös sarjapaikkansa viimeisenä joukkueena.

JanPan kuviot eivät menneet sekaisin lauantain ottelussa, vaikka TKT meni johtoon jo neljän minuutin pelin jälkeen Mikko Laajan maalilla.

Kotijoukkue tuuletti ensimmäistä osumaansa vartin pelin jälkeen. Maalin teki Jonas Ruohomäki, joka iski myös joukkueensa voittomaalin 26 minuutin kohdalla.

JanPan maalijuhlia jatkoivat Jesse Nirkko (29. minuutilla), Jan-Erik Iso-Somppi (74.) ja joukkueensa kapteeni Harri Suhonen (91.).

JanPan päävalmentaja Jarkko Lehtonen oli tyytyväinen koko miehistönsä esitykseen. Lehtonen myös muistutti, että koko syyskausi oli vahvaa tekemistä.

– Voitimme pelejä enemmän kuin hävisimme. Positiivisella syyskaudella osoitimme kuuluvamme Kolmoseen. Tästä on mukava lähteä nyt saunomaan ja lomille, Lehtonen nauroi.

JanPa ei ole ensi kaudella ainoa janakkalalainen joukkue Kolmosessa. Myös Tervakosken Pato nähdään ensi kaudella neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla. HäSa