Urheilu Hämeenlinna

Jenni ja Kaisa Keränen Slovakian MM-kisoihin – Myös muita AAH:n urheilijoita edustustehtäviin

Ahveniston Ampumahiihtäjien menestyksekäs alkukausi on poikinut useammallakin urheilijalle kansainvälisiä edustustehtäviä.

Viimeisimpinä nuorten MM-kisajoukkueeseen nimettiin Jenni (alle 22-vuotiaat) ja Kaisa Keränen (alle 19-vuotiaat). Molemmat ovat sarjoissaan nuorimpien joukossa, mutta hallinneet kotimaan kisoja.

19-vuotias Jenni Keränen kilpaili joulukuussa Junior IBU-cupissa Sveitsissä ja viime viikonloppuna hän oli Kontiolahden näyttökisoissa N22-ykkönen sekä koko yhteislähtökisan kakkonen edellään vain naisten maailmancup-ryhmässä mukana oleva Suvi Minkkinen.

Kaisa Keränen oli Kontiolahdella N19-voittaja ja koko kisan kolmas 11 sekuntia isosisko Jennin takana. 17-vuotias Kaisa oli myös joulukuun molemmissa näyttökisoissa N19-ykkönen.

Nuorten MM-kisat järjestetään 26. tammikuuta alkaen Slovakian Osrbliessä.

N22-sarjasta MM-joukkueessa ovat myös Jenny Fellman, Heidi Kuuttinen ja Saana Lahdelma sekä AAH:sta varalla Maija Keränen.

Muut N19-sarjalaiset ovat Johanna Isojärvi, Heidi Nikkinen ja Sanni Oikkonen. AAH:sta varapaikalle nimettiin Hilda Kukonlehto.

Yleisen sarjan cup-joukkueita täydennettiin myös Kontiolahden kisojen jälkeen. AAH:n Erika Jänkä kuuluu Suomen IBU-cup-joukkueeseen seuraavissa tammikuun osakilpailuissa Puolassa ja Saksassa.

Jänkä oli näyttökisan naisten sarjan kakkonen ja kukisti muun muassa samat sakot ampuneen Laura Toivasen, joka nostettiin maailmancup-joukkueeseen Saksan Oberhofiin Mari Ederin tilalle.

Ruhpoldingin maailmancup-osakilpailuun (16.–20.1.) neljäs naisedustaja nimetään edellisten cup-kisojen näyttöjen perusteella. HäSa