Urheilu

Johaug hirvittävässä iskussa yhdistelmäkilpailussa –  Pärmäkoski pettyi kahdeksanneksi

Therese Johaug juhli voittoaan Seefeldissä. Kuvaaja: PETER SCHNEIDER

Norjan Therese Johaug palasi voittajana arvokilpailuihin neljän vuoden jälkeen.

Vuonna 2015 Falunissa muun muassa yhdistelmäkilpailun voittanut Johaug oli matkan valtias myös Seefeldissä. Johaug lähti jo 7,5 kilometrin perinteisen osuuden alussa pitämään kovaa vauhtia ja varmisteli voittonsa 7,5 kilometrin vapaan osuudella.

Johaugilta jäivät dopingpannan takia väliin vuoden 2017 MM-kilpailut ja viime talven olympialaiset.

–  Tämä oli suuri unelma. Itku meinaa tulla, Johaug nieleskeli kenttähaastattelussa.

–  Olen tehnyt kovasti töitä, ja tiimi on auttanut minua läpi näiden aikojen. Sukset olivat hyvät ja aivan kuin lensin ladulla, 30-vuotias Johaug jatkoi.

Yhdistelmäkilpailun voitto meni Norjaan viidensissä MM-kilpailuissa peräkkäin.

Krista Pärmäkoski oli yhdistelmäkilpailun mitaleilla kaksi vuotta sitten Lahdessa ja viime talvena Pyeongchangissa, mutta hyytyi nyt sijalle kahdeksan.

–  Mitalia odotin, mutta siihen ei pystytty. Krista joutui liian koville perinteisellä. Ilmeisesti hän lähti liian matalalla suksella liikkeelle, Suomen hiihtäjien päävalmentaja Matti Haavisto summasi Ylen televisiohaastattelussa.

Pärmäkoski pettyi

Pärmäkoski ei päässyt perinteisen osuudella Johaugia seuranneen kolmen hiihtäjän ryhmän Natalia Neprjajevan, Ingvild Flugstad Östbergin ja Astrid Uhrenholdt Jacobsenin perään.

–  Therese oli aluksi pussissa, mutta vauhti kasvoi saman tien, kun hän pääsi siitä. Yritin ottaa perinteisellä kiinni ja hyödyntää nousuosuuksia. Tiesin omat limiitit, pettynyt Pärmäkoski tuumi Ylelle.

Kilpailun toinen oli Östberg ja kolmas Neprjajeva.

Pärmäkosken jälkeen muut suomalaiset olivat Laura Mononen 12:s, Eveliina Piippo 23:s ja Johanna Matintalo 32:s.

–  Lauralta hyvä hiihto. Hän jatkoi siitä, mitä osoitti Otepäässä, Haavisto sanoi.

 

Artikkeli päivitetty kokonaisuudessaan 23.2. klo 13.15

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic