Urheilu

Judoseuran uudet ottelijat palkinnoilla Kirkkonummella

Kuva: 0
Kuva: 0

Hämeenlinnan Judoseuran uudet kisajudokat menestyivät hyvin lauantaina Kirkkonummella järjestetyn Startti Cupin tatameilla. Cup on aloitteleville kisajudokoille tarkoitettu kisa, jossa on mahdollisimman pienellä kynnyksellä mahdollisuus kokeilla ottelua samantasoisten judokoiden kanssa.  Otteluissa pyritään muodostamaan sarjat mahdollisimman tasaisiksi.

Jaakko Pohjola otti ensimmäisestä kisoistaan pronssia miesten alle 85 kilon sarjasta. Pronssimitali irtosi yhdellä voitolla, kun avausottelu päättyi alle minuutissa kahteen waza-ariin. Kokemattomuus näkyi kahdessa muussa ottelussa siten että omat heittoyritykset kääntyivät usein vastustajan heitoiksi. Pohjolan näkövamma antaa hieman tasoitusta vastustajille, mutta samalla se tuo omaa jännitystä vastustajillekin.

Sisarukset Antti ja Iida Hakamäki ottelivat samassa alle 11-vuotiaiden poikien alle 28,5 kilon sarjassa. Antti nappasi voiton siskostaan ja toisenkin voiton tyylikkäällä osotogarilla. Antti otti sarjasta lopulta pronssia ja sarjan ainoa tyttö Iida oli neljäs yhdellä otteluvoitolla.

Olavi Tölli otteli puolestaan alle 11-vuotiaiden alle 33,1 kilon sarjassa sijoittuen neljänneksi.

Valmentaja Olli Paasimaa kiitteli uusien kisajudokoiden tahtoa ja itseluottamusta.