Kiekko Urheilu

Jukurit luisti Kerhon näpeistä – HPK aloitti hyvin Mikkelissä, mutta päästi vastustajansa karkuun toisessa erässä

HPK:N Kristjan Kombe (vas.) ja Jukureiden Fredric Weigel kamppailevat perjantain ottelussa. Kuva: Vesa Vuorela
HPK:N Kristjan Kombe (vas.) ja Jukureiden Fredric Weigel kamppailevat perjantain ottelussa. Kuva: Vesa Vuorela

HPK ei onnistunut saalistamaan pisteitä jääkiekkoliigan perjantain kierroksella Mikkelissä. Joukkue hävisi kauden hyvin aloittaneelle Jukureille maalein 3–4 (2–0, 0–3, 1–1).

Kerho aloitti pelin tehokkaasti, mutta päästi isäntänsä vauhtiin toisessa erässä.

– Siinä erässä tuli kyllä lunta tupaan oikein kunnolla. Ja kyllähän totuus on se, että ensimmäisen erän tuloskin oli vähän valheellinen – emme me ihan niin hyviä olleet kuin numerot osoittivat, arveli HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen.

Pennasen mielestä Kerholla on pelissään vielä paljon parannettavaa.

– Töitä on vielä paljon edessä. Emme oikein pysy pelin päällä, Pennanen pohti.

Maalinteon perjantain ottelussa aloitti ensimmäisen liigaosumansa Kerhon paidassa iskenyt ykkösketjun sentteri Cody Kunyk. Elmeri Eronen ja hyökkääjä Filip Krivosik juonivat alkutahdit Kunykin napakkaan yläkulmavetoon.

Kerho käytti hyödykseen myös erän ainoan ylivoimansa. Tällä kertaa asialla oli Krivosik (syöttäjät Eronen ja Kunyk).

– Kunykin ketju (laidoilla Philippe Cornet ja Filip Krivosik) oli tänään hyvä. Se meidät piti mukana menossa, Pennanen muistutti.

Myös Jukureille tarjoutui ensimmäisessä erässä mahdollisuus yrittää maalintekoa ylivoimalla. Maalivahti Joona Voutilaisen johdolla Kerholla ei ollut kuitenkaan mitään hätää mikkeliläisten pyörityksessä.

Jukurit pääsi vauhtiin

Toisessa erässä kaukalossa juhli Jukurit. Ykkösketjun laitahyökkääjä Jesper Piitulainen pääsi vauhtiin ja kiekon kaksi kertaa Kerhon maaliin. Piitulainen täydensi tehokkaan eränsä nappaamalla syöttöpinnan ketjukaverinsa Ville Leskisen 3–2-maaliin.

Piitulainen täydensi tehokkaan iltansa hankkimalla syöttöpisteen vielä Julius Vähätalon 4–2-osumaankin.

HPK tuli kuitenkin vielä maalin päähän hyökkääjä Cornetin maalilla. Kanadalainen kartutti pistetiliään rangaistuslaukauksella.

Tasoihin ja jatkoajalle Kerho ei kuitenkaan tällä kertaa venynyt, vaikka joukkue yritti neljättä maalia reilut kaksi minuuttia ilman maalivahtia.

Kerhon maalivahti Voutilainen kokosi ottelussa 27 torjuntaa. Jukureiden veskarille Juhana Aholle kertyi puolestaan 20 torjuntaa.

Seuraavaksi neljän ottelun viikko

Seuraavan kerran HPK tavoittelee pisteitä maanantaina kotikaukalossaan Pohjantähti-areenassa. Tuolloin vastustajaksi saapuu Rauman Lukko.

Kerho pelasi tällä viikolla vain Jukureita vastaan, mutta ensi viikolla ohjelmassa on peräti neljä ottelua. Lukko-ottelun jälkeen hämeenlinnalaiset kohtaavat keskiviikkona kotonaan jyväskyläläisen JYPin, perjantaina Tampereella Ilveksen ja lauantaina Porissa Ässät.

– Tästä alkaa kova jakso, joka jatkuu oikeastaan jouluun saakka. Viime lauantain HIFK-ottelun jälkeen vedimme palauttavan treenin ja sitten pidimme vähän vapaatakin, ennen kuin aloitimme valmistautumisen Mikkelin otteluun. Pieni tauko teki ihan hyvää tulevaa silmällä pitäen, arvelee Pennanen. HäSa

 

Kommentti: Keskinkertaista

HPK:n kauden alku on ollut keskinkertainen ja ailahteleva. Siitä kertoo myös sarjataulukon yhdeksäs sija.

Tietysti runkosarjaa on pelattu vasta kymmenen prosenttia, eli kuusi ottelua ja voimasuhteet ehtivät vielä heilahdella moneen otteeseen, mutta kokonaiskuva on ollut toistaiseksi vetelä ja keskinkertainen.

Jollain tavalla paljon henkilöityy myös maalivahtipeliin ja Joona Voutilaiseen. Viime kausina Emil Larmi pelasti Kerhon monena heikompana iltana. Siihen tasoon Voutilaisella on vielä paljon matkaa.

Voutilainen on ollut välillä hyvä kuten vierasottelussa HIFK:ta vastaan, välillä taas vähemmän hyvä. Tasaisen voittavaa torjuntatyöskentelyä ei vielä ole häneltä nähty.

Nyt kävi niin, että alkukauden suurimpiin ilopillereihin lukeutuva Liigan pienimmän pelaajabudjetin joukkue Jukurit teki HPK:n verkkoon neljä rysää ja voitti lopulta hallitsevan mestarin ihan ansaitusti.

Mutta ei kaikki todellakaan maalivahdin piikkiin mene. Myös esimerkiksi Jere Innalaa, Petteri Nikkilää ja Niclas Luceniusta on lupa hieman tukistaa ja vaatia tasonnostoa.

Yksilöistä ei ole pelkästään kyse vaan tason täytyy nousta kollektiivina. Jos HPK kuuden sakkiin aikoo, on parannettava reippaasti niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan.

 

Samuel Savolainen