Urheilu Hämeenlinna

Ka-Ku-Ti -ketjusta Pennaseen – Lartama ja Miettinen paketoivat tarinoita hämeenlinnalaisesta kiekkohistoriasta

Mika Lartaman ja Kimmo Miettisen teos Hämeenlinnalaisia kiekkotarinoita julkistettiin torstaina. Kirja sisältää kokoelman toinen toistaan värikkäämpiä kertomuksia hämeenlinnalaisesta jääkiekosta.
Mika Lartama ja Kimmo Miettinen yhdistivät voimansa uuden kirjan merkeissä. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen
Mika Lartama ja Kimmo Miettinen yhdistivät voimansa uuden kirjan merkeissä. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Kirjailija Kimmo Miettinen on kirjoittanut HPK-legenda Mika Lartamasta elämäkerran Laru #24. Nyt yhteistyö jatkui uuden projektin parissa.

Kaksikko paketoi paikallisia lätkäkertomuksia kasaan kirjassaan Hämeenlinnalaisia kiekkotarinoita (Karisto). Teos julkistettiin torstaina Pohjantähti-areenassa.

– Tämä oli työläs, mutta antoisa projekti. Oli inspiroivaa palata taas kiekkojuurille, muistella vanhoja tarinoita ja kuulla uusia, Lartama luonnehtii.

Vaikka kirjassa on käsitelty pääosin HPK:n tarinoita, teos pitää sisällään myös Tarmon ja Tiikereiden historiaa.

Kirjan tarinat alkavat Kuivansillan kentältä legendaarisen Ka-Ku-Ti -ketjun (Karumaa, Kuusela, Tie) muistelusta – ja päätyy lopuksi oranssin viime kevään mestarivalmentaja Antti Pennaseen. Väliin mahtuu paljon.

– Alkuun oli 60 haastateltavaa listalta, mutta lopulta piti rajata tilan vuoksi vain 20 haastateltavaan. Se oli vaikeaa, Lartama kertaa.

 

Kirjailijaduo luonnehtii työnjakoaan niin, että Lartama avasi ovia haastaltevien pakeille ja toi mukanaan kiekkotietämystä, Miettisen kantaessa suurempaa vastuuta kirjan lopullisessa kokoamisessa.

– Ilman Larun suhteita, kirjaa ei olisi syntynyt. Minä tein ehkä sitten enemmän fyysisestä työstä haastattelunauhojen purkamisessa, Miettinen luonnehtii.

Lartama itse luonnollisesti on keskeisenä hahmona monessakin tarinassa, mutta kokenut kiekkomies kertoo myös kuulleensa yllättäviäkin asioita tuttujen aiheiden parista.

– Tietysti tiesin jo paljon entuudestaan ja kaikki ei ollut uutta, mutta uuttakin oli. Kuuntelin joitain niitäkin juttuja suu auki, vaikka olenkin ollut mukana, Lartama sanoo.

 

Lartama ja Miettinen kertovat, että kirjan käsikirjoituksen kirjoittivat lopulta haastateltavat itse.

– Sanotaan näin, että hyviä tarinoita ei tarvinnut mitenkään puristaa ulos, Lartama myhäilee.

Miettinen on samoilla linjoilla.

– Ajattelimme aluksi, että otetaan jotain vänkiä näkökulmia, mutta huomasimme nopeasti ettei niitä tarvittu. Haastateltavilta tuli jo valmiiksi niin värikästä tavaraa. Esimerkiksi Pentti Pietilän kohdalla vasta noin puolen tunnin kohdalla pääsin kysymään ensimmäisen kysymyksen, kun hän oli laittanut myllynsä pyörimään, Miettinen naurahtaa.

Kirjaprojektin tiimellyksessä Miettinen on pohtinut jääkiekon merkitystä Hämeenlinnalle.

– Merkitys on vain kasvanut kaupungissa. Moni ihminen ei välttämättä edes tajua, miten paljon ja miten moni hyötyy jääkiekosta. Jääkiekon luoma talous tuo tietysti paljon hyvää, mutta myös paineita, Miettinen sanoo.

 

Kirjan sivuilla heijastuu myös vuosikymmenten varrella nähty lajin kehittyminen ja ammattimaistuminen.

– Sehän on kuin lähtisi nollasta sataan. Ensin pelattiin järven jäällä ja sitten jossakin vaiheessa tulee rahapalkkiot mukaan. Se ei vielä paljoa peliä muuttanut, mutta myöhemmin ammattilaisuus ja ammattimaisuus kaukalossa ja sen ulkopuolella on muuttunut paljonkin, Miettinen sanoo.

Myös johtamiskulttuurissa on nähty muutoksia. Esimerkiksi HPK:ssa aikoinaan valmentaneen Hannu Jortikan tyyli on erilainen kuin on nykyisen päävalmentajan Antti Pennasen.

– Se ero on valovuosia. Senhän Jortikka myöntää kirjassakin, että paljon on niistä ajoista virrannut vettä ja että ei nykyajan kiekkoilijoita voi johtaa kuten hän johti aikoinaan. Pennanen on siinä ihan kärkipäätä, maailmanluokkaa, Lartama pohtii.

Miettisen mukaan Pennasen haastattelu oli yksi kirjan mieleenpainuvimpia.

– Meillä kävi hyvä tuuri, että saimme alkukesästä Pennasen haastattelun järjestymään. Hänellä oli tietysti tuoreeltaan suomenmestaruuksien ja maailmanmestaruuksien jälkeen hyvä fiilis päällä ja sieltä tuli niin sanotusti ”diippiä shittiä”. HäSa