Urheilu

Kaksimetrinen Eemeli Räsänen tuli HPK:hon ottamaan kehitysloikan – "Haluan näyttää epäilijöille, että täältä pesee"

Kaksimetrinen Eemeli Räsänen haluaa todistaa HPK:ssa, että häntä ei turhaan varattu NHL:ään toisella kierroksella.
Jokereita viime kaudella edustanut Eemeli Räsänen uskoo tuovansa HPK:n takalinjoille hyvää puolustuspelaamista, kamppailujen voittamista ja kiekollista peliä. Kuva: Pekka Rautiainen
Jokereita viime kaudella edustanut Eemeli Räsänen uskoo tuovansa HPK:n takalinjoille hyvää puolustuspelaamista, kamppailujen voittamista ja kiekollista peliä. Kuva: Pekka Rautiainen

1+1-vuotisen sopimuksen solminut Eemeli Räsänen on iso hankinta HPK:lle – ihan kirjaimellisesti. Jääkaappipakastimen kokoisella Räsäsellä on varressaan peräti kaksi metriä mittaa ja painoa 105 kiloa.

Hän haluaa näyttää Kerhossa kaikille, että sille on myös syy miksi Toronto Maple Leafs varasi hänet kesällä 2017 toisella kierroksella.

HPK:n hän näkee uralleen juuri oikeaksi ponnahduslaudaksi ottaa oikeanlainen kehitysloikka.

– Tärkein syy saapua HPK:hon oli tietysti se, että haluan lisää peliaikaa. Lisäksi yksi tärkeimmistä asioista on, että olen kuullut ja nähnyt miten nuoret pelaajat ovat täällä kehittyneet ja miten hyvin nuorten pelaajien kanssa toimitaan. Lisäksi näen, että HPK:lla on jalkeilla kilpailuhenkinen joukkue, Räsänen sanoo.

HPK oli Räsäselle luonteva askel myös siksi, että hän tuntee päävalmentaja Matti Tiilikaisen yhteisistä kokemuksista Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, jossa Tiilikainen toimi Jussi Ahokkaan apuvalmentajana.

– Hän on tosiaan niiltä ajoilta tuttu ja tunnen entuudestaan 3-4 pelaajaa. Tiilikaisesta on muodostunut todella hyvä kuva ja tulen hienosti hänen kanssaan toimeen.

Räsäsen kaksi viime kautta ovat olleet rikkonaisia.

Useamman kuukauden huilin vaatinut loukkaantuminen syksyllä 2018 ja kahden Jokereiden organisaatiossa vietetyn kauden aikana hän pelasi narripaidan lisäksi myös seuran junioreissa, Kiekko-Vantaassa Mestistä, Toronto Marliesissa AHL-sarjaa ja mahtuipa väliin lainapesti Tanskaankin Fredrikshavnin joukkueessa.

Ei siis ole ihme, että Räsänen haluaa ensi kaudella vakiinnuttaa itselleen yhden pelillisen kodin – HPK:n liigajoukkueen.

– Todellakin, se olisi iso asia kehittymiselleni. Sitä kohti tehdään töitä, että pelipaikan saa otettua. Se on ainoa mikä nyt kiiltää silmissä ja mihin olen keskittynyt, Räsänen alleviivaa.

Vaikka koronaviruspandemia onkin muuttanut matkan varrella keväällä harjoittelumahdollisuuksia, Räsänen kokee, että sillä ei ole merkitystä, jos asenne harjoitteluun on kunnossa.

– Jos urheilija haluaa harjoitella hyvin, urheilija harjoittelee hyvin, vaikka tilanne olisi mikä, Räsänen pamauttaa.

Koska 21-vuotias Räsänen ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Jokereissa, jotkut ovat pitäneet kanadalaisessa juniorisarja OHL:ssa Kingston Frontenacsissa vuosina 2016-18 pelanneen nuoren miehen siirtoa KHL:ään virheenä.

Esimerkiksi The Athletic -julkaisun toimittaja Scott Wheeler kirjoitti marraskuussa Twitteriin, että Räsäsen ei olisi koskaan pitänyt lähteä OHL:stä, sillä tämän kehityskäyrän tyssääminen oli ennalta-arvattavissa.

– Turha sitä on miettiä virheenä tai mokana. Jos en olisi loukkaantunut viideksi kuukaudeksi, asiat olisivat voineet mennä toisella tavalla. Asiat ovat ihan hyvin nytkin, vaikka takana on pari vaikeampaa vuotta. Valinnat olen itse tehnyt, ne eivät kaduta – ja voin seistä niiden takana, Räsänen lausuu.

Räsänen on sitä mieltä, että takapakeista voi myös saada arvokasta oppia.

– Malttia on ainakin opeteltu, kun ei pääse pelaamaan. Koska kokemusta on KHL:stä sekä AHL:stä ja NHL-leireiltäkin, ei tarvitse kuvitella mitään – vaan on tietoa mitä se vaatii, että niistä sarjoista saa pelipaikan. Ja ehkä kriittisistä kommenteista voi ottaa virtaa ja näyttää epäilijöille, että täältä pesee.

Kun Räsäsen sopimus HPK:ssa julkaistiin, urheilujohtaja Mika Toivola kommentoi, että Räsäsen tavoitteena on yhä NHL.

– Tietysti se on paikka, mihin haluaisi, ja Torontolla on yhä oikeudet tehdä kanssani sopimus. Nyt on pelattava ensi kausi hyvin, mutta turha NHL:ää on liikaa miettiä, vaan Liiga on nyt se sarja, jossa pelataan, Räsänen ynnää.

HPK:ssa Räsänen haluaa pelata vahvuuksillaan – ja myös kehittää niitä.

– Tuon joukkueeseen kovaa taistelua ja puolustuspelaamista. Koen, että voin voittaa kulmissa kamppailuja paljonkin ja pystyn myös pelaamaan kiekollista peliä. Luistelu on tietysti isolle jätkälle aina sellainen asia, jossa voi kehittyä, Räsänen arvioi.

– Isoin asia on kuitenkin se, että kasvan kaiken aikaa paremmaksi urheilijaksi. HäSa

Päivän lehti

3.7.2020