Urheilu

Kerho esitti huikean nousun

Runkosarjan ykkönen HPK avasi tiistai-iltana A-nuorten välieräsarjansa , kun Rinkelinmäelle saapui vieraita länsirannikolta. Runkosarjassa kuudenneksi sijoittunut Rauman Lukko oli jo raivannut pudotuspeleissä tieltään Tapparan ja runkosarjan kolmosen Bluesin. Nyt se kuitenkin taipui Kerholle huikean jännitysnäytelmän päätteeksi 5–4 (0–1, 0–2, 5–1).

Lukko oli ottelussa kuskin paikalla pitkälle kolmanteen erään. Sen tehoketju Eetu Koivistoinen (1+2), Jere Friberg (1+1) ja Matias Lainio (1+2) pelasi näyttävää kiekkoa todella tehokkaasti. Etenkin edustusjoukkueessakin kauden aikana 54 peliä tehoin 4+4 pelannut Koivistoinen oli elementissään Kerhon puolustuspäässä.

– Kyllähän heidän tapansa pelata oli tiedossa. He saivat ensimmäiseen ylivoimaansa maalin. Sitten annoimme heille yhden ylivoimahyökkäyksen ja peli oli jo 2–0. Toinen erä oli meiltä aika uninen. Emme olisi saaneet antaa heille mahdollisuuksia tehdä maaleja. He saivat kolme vai neljä paikkaa ja tekivät niistä kolme maalia – tosi tehokkaita pelaajia. Siitä saimme jatkoa varten ison opin, summasi Kerhon päävalmentaja Matti Tiilikainen ottelun tuskaista alkua.

Kerho rikkoi kuparisensa vasta päätöserässä ajassa 45.36. Niilo-Kustaa Määttä onnistui ylivoimalla Miro Ruokosen ja Tommi Haraisen esityöstä. Tiilikainen piti Määtän maalia ottelun käännekohtana.

– Teimme siinä tärkeän maalin heti erän alkuun. Se antoi meille paljon energiaa ja uskoa. Siitä lähdimme sitten rakentamaan peliämme maali kerralla.

 Kun juna saatiin liikkeelle, se lähti puksuttamaan sitten kunnolla. Erän puolivälin jälkeen Harri Kainulainen ja Miro Ruokonen onnistuivat 27 sekunnin välein ja peli oli hetkessä tasan.

Hetken näytti jo siltä, että peli menisi jatkoajalle. Niko Lahtinen päätti kuitenkin toisin viemällä Kerhon 4–3-johtoon. Kun vielä Miro Ruokonen teki maalin tyhjiin ja Niklas Murto kavennuksen ilman maalivahtia, saivat Rinkelinmäen 868 katsojaa taas hengittää ja Kerhon pelaajat tuulettaa.

– Tätä tämä jääkiekko välillä on. Voitosta pelataan. Se on aivan sama, millä lukemilla se tulee. Nyt saimme sen ensimmäisen kiinnityksen. Meidän pitää pelata jatkossa vähän viisaammin, mutta säilyttää kuitenkin aktiivisuus ja pelirohkeus. Siinä ovat ehkä lääkkeet seuraavaan peliin, jutteli Tiilikainen.

Toisessa välierässä Porin Ässät haki vierasvoiton Oulusta kaatamalla Kärpät 4-2. Molemmat ottelusarjat jatkuvat torstaina. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

31.5.2020