Urheilu

Kerho käänsi kurssinsa Salossa

HPK ei ole sanonut vielä viimeistä sanaansa lentopallon naisten Mestaruusliigan finaaleissa. Pakkovoiton edessä pitkäperjantaina Salossa ollut Kerho ylsi finaalisarjan parhaaseen peliinsä ja kukisti LP Viestin selvin eräluvuin 3–0 (25–14, 26–24, 25–19).

Voitollaan hämeenlinnalaiset kavensivat ottelusarjan tilanteeseen 1–3, ja seuraavan kerran joukkueet ovat vastakkain sunnuntaina Elenia-areenassa kello 16 alkavassa ottelussa. Tarvittaessa finaalivääntöjä jatketaan maanantaina Salossa ja liigamestari on selvillä viimeistään keskiviikkona Elenia-areenassa pelatun seitsemännen finaalin jälkeen.

Kerho sai lentävän lähdön perjantain otteluun. Joukkue pohjusti voittoaan tuulettamalla finaalisarjan reiluinta erävoittoa. Toisessa erässä HPK:n kanttia testattiin puolestaan erän lopun tiukoissa käänteissä, joita joukkue oli hoidellut nimiinsä ennen finaaleja useammassakin ottelussa.

– Kyllä ne molemmat erät olivat omalla tavallaan meille tärkeitä tänään. Saimme niistä itseluottamusta päätöserään, ja peli pysyi hyvin kasassa loppuun saakka. Olimme taas joukkue, joka liikkui hyvin kentällä ja jonka jokainen lenkki hoiteli hommansa hyvin. Tästä on mukava lähteä kotiyleisön eteen, suunnitteli HPK:n libero Eveliina Rautiainen.

LP Viesti oli kovan paikan edessä kotiyleisönsä edessä. Ratkaisevan voiton hankkiminen on usein vaikeaa ja sen saivat salolaisetkin kokea katkerasti.

HPK:n pelistä huokui sen sijaan rauhallisuus. Ottelun paras pelaaja Piia Korhonen tutki tilastoja ottelun lehdistötilaisuudessa ja oli tyytyväinen lukuihin.

– Päätimme lähteä pelin rennosti ja se tuotti tulosta. Syötimme hyvin, teimme vähän virheitä ja vastanotto ja torjuntakin näköjään onnistuivat ihan hyvin, Korhonen pohti.

LP Viestin vahvat pelaajat olivat perjantaina varjojen mailla. Joukkueen kuvioita sotki hieman myös passari Viktoriia Tuchashvilin loukkaantuminen toisessa erässä (tilanteessa 9–14). Kätensä telonutta ukrainalaista tuurasi päätöserän 5–10-tilanteeseen saakka vasta 15-vuotias Salla Virtanen.

Korhosen mielestä salolaisten passipeli ei kuitenkaan muuttunut ratkaisevasti.

– Totta kai kentälle tuli hieman eritasoinen passari, ja ehkä keskitorjujillamme oli hieman helpompi lukea hänen peliään, mutta ei se kovin paljon helpottanut menoamme, Korhonen sanoi.

HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini myhäili tyytyväisenä pelin jälkeen. Hän kuitenkin muistutti, että vielä tarvitaan kolme voittoa.

– Nyt pelimme oli sellaista kuin sen pitääkin olla. Olen todella onnellinen, sillä se pysyi kasassa alusta loppuun saakka. Jos jatkamme samalla lailla sunnuntaina, niin tulostakin varmasti tulee. Otteluun valmistautuminen sujui leppoisasti ja se tunnelma siirtyi kentällekin, kuvaili Chiappini odotellessaan tv-haastattelun alkua.

Salolaisten päävalmentaja Tomi Lemminkäinen ei ollut tyytyväinen omiensa esitykseen. Joukkueen kapteeni Pauliina Vilponen ylsi lähelle omaa tasoaan, muut sen sijaan alittivat Lemminkäisen arvion mukaan riman selvästi.

– Pelasimme finaalien huonoimman pelimme ja HPK parhaan. Meillä oli hyviäkin hetkiä, mutta täyttä erää homma ei pysynyt kasassa. Parempi voitti tänään, Lemminkäinen myönsi.

Pauliina Vilposen mielestä perjantain esitys on helppo unohtaa.

– Seuraava peli on varmasti taas ihan erilainen. Tänään tärkeän ottelun alkujännitys jäi päälle ja se pilasi pelimme. Teimme ihan kauheasti hyökkäysvirheitä. Kaveri taas sai hyvän alun peliin ja jatkoi paineitta loppuun saakka, Vilponen muisteli. HäSa

 

Asiasanat