Urheilu

Kommentti: Eero Kososen yllätyshankinta olisi toteutuessaan Steelersille tuikitärkeä kahdella tasolla

Maailman parhaaksi miespelaajaksi vuonna 2018 arvostetun Eero Kososen hankinta toisi Steelersille kaivattua uskottavuutta useamman sangollisen voimin, kirjoittaa urheilutoimituksen esimies Samuel Savolainen.
Ruotsalainen salibandylehti Innebandymagazinet valitsi Eero Kososen maailman parhaaksi miespelaajaksi vuonna 2018. KUVA: Anssi Koskinen

On tietysti eri asia neuvotella kuin laittaa lopullisesti nimi sopimuspaperiin, mutta jo se, että Eero Kososen kaltainen kansainvälisen tason kärkimaalivahti neuvottelee Steelersin kanssa tositarkoituksella on jo kova juttu sinänsä.

Toinen asia tietysti on se, päätyykö Steelers kostumaan asiasta lopulta mitään.

Pikkulinnut kuitenkin laulavat Hämeen Sanomille Kanta-Hämeen ulkopuoleltakin, että Kosonen pitää juuri tällä hetkellä Steelersiä parhaana vaihtoehtonaan. On silti alleviivattava tässä vaiheessa yhtä lailla paksulla tussilla, että myös monet muut F-liigan seurat ovat Kososesta kiinnostuneita.

Hämeen Sanomien tietojen mukaan Steelers ei kykene taistelemaan rahalla Kososesta, mutta työpaikan tarjoamalla paketti saattaisi voidella MM-kultavahdin allekirjoittamaan sopimuksen.

 

Toteutuessaan Kososen hankinta Steelersille olisi kahdella tasolla merkittävä.

Paitsi että Kosonen on maailmanluokan pelaaja ja meriiteiltään F-liigan kovin maalivahti, se toisi seuralle myös useamman sangollisen kaivattua uskottavuutta. Uskottavuutta tarvitaankin, sillä seura on menettänyt kärkipelaajistaan merkittävimpiä nimiä – kuten Ville Lastikan ja Nico Jonaesonin – lähivuosina. Myöskään tämän kauden uudet pelaajahankinnat eivät ole erityisemmin vakuuttaneet.

Voi huoletta sanoa ääneen, että jos Hämeenlinnassa saadaan neuvottelut maaliin, kyseessä on seurahistorian nimekkäin pelaajahankinta.

On vanha viisaus pallopeleissä, että jos joukkue edustaa parhaimmiston sijaan pikemminkin alempaa kastia, on parasta pitää huolta, että maalivahtisi on sentään sarjan parhaimmistoa.

 

Lue lisää: Steelers virittelee yllätyssiirtoa – MM-kultavahti neuvottelee seuran kanssa

 

Vaikka Kosonen ei maalivahtina yhtään maalia teekään, hänen torjuntojensa myötä Steelers voi kääntää orastavia tasureita edukseen. Torjuntatöitä ensi kaudella varmasti myös joukkueen takana tulee riittämään.

Sellaiset pisteet voivat olla isojen asioiden erotus – kuten esimerkiksi sen, pelataanko Hämeenlinnassa kauden päätteeksi karsintoja vai ei.

Päivän lehti

13.8.2020