Vatsatautiakin vastaan taistellut Pauline Martin ruokki ahkerasti tehokasta keskitorjujaa Kateryna Kalchenkoa LP Kangasalaa vastaan. Kuva: Tomi Vesaharju
Urheilu Hämeenlinna

Lentiskerho voitti jälleen pitkän kaavan kautta – Ihmekäännös varmisti vähintään kakkossijan

Viikon toinen viisieräinen kääntyi liki sensaatiomaisesti Hämeenlinnan voittoon LP Kangasalasta.

Lentopallon Mestaruusliigan hallitseva mestari Hämeenlinnan Lentopallokerho on tämän kauden runkosarjan päätteeksi tutuilla sijoilla kahden parhaan joukossa. Sijoitus varmistui joukkueen kolmanneksi viimeisessä ottelussa, kun sarjakolmonen LP Kangasala kärsi Hämeenlinnassa kitkerän tappion.

Kolmen erän jälkeen näytti todennäköiseltä, että Kangasala pitää toivon liekkinsä varmasta välierien kotiedusta yllä, mutta Lentopallokerho otti kahden selvän erätappion jälkeen kaksi murskaavaa erävoittoa. Voittolukemat kirjattiin hämeenlinnalaisille toistamiseen tällä viikolla 3–2 (25–23, 17–25, 18–25, 25–13, 15–8).

Maanantaina Hämeenlinna tarvitsi viisi erää ja 2.42 tuntia Kuusamon kaatamiseen, mutta Kangasala kukistui puoli tuntia nopeammin. Ei kuitenkaan yhtään helpommin.

Eniten päänvaivaa kotijoukkueelle tuotti ykköspassari Pauline Martinin pelikunto. Vatsatautinen ja muutenkin kauden aikana ylikuormitettu Martin jätti ottelua edeltäneet harjoitukset väliin. Hämeenlinna joutui käyttämään kaikkia kolmea passariaan, joista C-juniori-ikäinen Jenna Ylivainio pelasi toisen erän lopulta kolmannen loppuun.

– Olemme kaikki väsyneitä tällä hetkellä, ja tämä oli varmasti kauden vaikein voittomme. Pauline oli oksentaa tauolla, ja kysyin häneltä kolmannen erän jälkeen, pystyykö hän jatkamaan, ja hän vastasi, että hänen on pakko, Lentopallokerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia kertoi.

Martin palasi neljänteen erään taistelemaan, ja kuin taikaiskusta peli kääntyi päälaelleen. Hämeenlinna oli ollut kaksi erää täydellisessä alakynnessä, kunnes hyökkäys alkoi rullata Suvi Kokkosen, Kateryna Kalchenkon ja Mara Greenin kautta ja torjunta pääsi jyvälle pirkanmaalaisten tempuista. Kangasalan hyökkäystehot jäivät jälkimmäisissä erissä noin 20 prosenttiin.

– Pauline teki pari todella isoa peliä. Ei vaikeita, mutta tärkeitä. Tämä kuvaa koko joukkuetta. Laitamme kaiken peliin koko ajan, ja erityisesti tänään voitimme sydämellä. Pelimme menee myös koko ajan eteenpäin, mutta niin sen pitääkin, Pentassuglia arvioi.

Iso taktinen muutos neljänteen erään oli Kokkosen siirto hakkuriksi Maëva Orlén ja Kayla Principaton jäätyä miinukselle. Kokkosen teholukemat eivät tällä kertaa häikäisseet, mutta Kerho sai ykköshyökkääjältään isoja pisteitä tärkeillä hetkillä, yhteensä taas yli 20. Keskitorjujat Kalchenko ja Green puolestaan kyykyttivät Kangasalaa, minkä ehtivät.

Ratkaisevan yliotteen toivat Salla Karhun ja Martinin syötöt. Ranskalaiskapteeni vei kahdella helpohkolla ässällään Hämeenlinnan 10–6-johtoon päätöserässä.

LP Kangasala on voittanut tällä kaudella liigajohtaja LP Viestin kahdesti ja Hämeenlinnan kerran. Keskiviikon kaltaiset sulamiset ovat kuitenkin liian tuttuja. Viimeksi Kangasala menetti 2–1-johdon lauantaina Orivedellä.

– Parhaimmillaan pelaamme todella hyvää lentopalloa, mutta tasaisuus puuttuu. Hyökkäys- ja syöttöpelimme pehmeni neljänteen erään. Muutoksia tuli, mutta tällä hyökkäämisellä emme voita ketään, LP-luotsi Arttu Keränen suomi.

Näissä otteluissa on silti ollut kangasalalaisittain jotain hyvääkin. Italiasta syksyllä saatu hakkuri Nikki Taylor on hirmuisessa vireessä. Liigan vaarallisin käsivarsi tykitti Hämeenlinnassakin tehot 25/+17 Oriveden 27 pisteen jatkoksi.

Ensi viikolla Hämeenlinna pelaa vielä runkosarjan voittohaaveidensa säilyttämisestä Salossa LP Viestiä vastaan. Pentassuglian mielestä tärkeämpää on kuitenkin, että joukkue pääsee tämän jälkeen Mestarien liigasta huolimatta keskittymään täysillä pudotuspeleihin.

– Tämä ottelu oli meidän tavoitteemme. Ykkössijalla ei ole väliä. Pudotuspelien alkuun on nyt 24 tai 25 päivää, ja valmistaudumme nyt niihin. Pääsemme lepuuttamaan niitä pelaajia, jotka tarvitsevat lepoa, ja peluuttamaan niitä, joiden pitää saada pelata, italialainen korosti. HäSa

3–2(25–23, 17–25, 18–25, 25–13, 15–8)

Hämeenlinna

Pisteet:

Suvi Kokkonen 22/+6Kateryna Kalchenko 16/+14Mara Green 15/+12Pauline Martin 4/+2Salla Karhu 4/+1Emmi Riikilä 4/+1Torjunnat: 6Ässäsyötöt: 5Vastaanottoprosentti: 36

LP Kangasala

Pisteet:

Nikki Taylor 25/+17Nette Peit 14/+6Vilma Ruuska 12/+8Kayla Haneline 10/+3Taija Tikka 4/–1Mita Uiato 3/+3Torjunnat: 16Ässäsyötöt: 5Vastaanottoprosentti: 34