fbpx
Urheilu

"Lihava leidi ei ole vielä laulanut"

Kun maailman antidopingtoimisto Wada julkaisi maanantaina tylyn raporttinsa Venäjän yleisurheilun doping-ongelmasta, entinen moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen ei ollut varsinaisesti puulla päähän lyöty.

– Minulla on ollut kymmenen vuotta aikaa orientoitua uutiseen, Karjalainen hymähtää.

Karjalaisen EM-hopea vuodelta 2006 kirkastui kullaksi vuonna 2014, kun valkovenäläisen mestarin Ivan Tsihanin uudelleentestatuista doping-näytteistä löytyi jälkiä kielletyistä aineista.

Vuoden 2005 MM-kisoissa Karjalainen sijoittui viidenneksi, mutta nekin tulokset odottavat vielä läpivalaisua. Jos dopingista myöhemmin kärähtäneiden Tsihanin ja toisen valkovenäläisen

Vadzim Dzevjatouskin tulokset mitätöidään, Karjalainen nousee MM-pronssille.

– En tiedä yhtään, missä vaiheessa se prosessi etenee.

Tällä kertaa Wadan viikate osui Venäjään, mutta vastaava toimintakulttuuri ei ole vierasta muuallakaan.

– Dzevjatouski on tällä hetkellä Valko-Venäjän yleisurheiluliiton puheenjohtaja. Se kertoo aika hyvin mentaliteetista.

– Ei taitaisi olla mahdollista Suomessa.

Juuri tämä on ongelman ydin. Urheiluperheeseen kuuluu maita, missä dopingin käyttö tai muu vilppi ei ole yksittäisen urheilijan rötös, vaan kulttuurisesti hyväksytty malli, missä ovat mukana urheiluihmiset juniorivalmentajista ministereihin, doping-viranomaisista liiton herroihin.

– Valtiojohtoisissa urheilujärjestelmissä tällainen toimintatapa menee läpi koko urheilevan yhteiskunnan ylhäältä alas ja kaikilla tasoilla. Jos mukaan liittyy vielä lahjontaa, niin rikollisuuttahan se on.

– Tuollaisen kulttuurin kitkeminen jostain kansakunnasta on pitkä ja vaikea prosessi.

Mistä pitäisi aloittaa?

– Vanhat johtajat, toimihenkilöt, valmentajat ja urheilijat ulos sitä mukaa, kun pystytään todistamaan heidän osallisuutensa laittomuuksiin. Sen jälkeen vielä kuntouttavaa työtä kulttuurin tervehdyttämiseksi, Tommi Evilä linjaa.

Evilä on IAAF:n (Kansainvälinen yleisurheiluliitto) urheilijakomission jäsen ja entinen huipputason pituushyppääjä. Hän tietää toisenkin kipukohdan.

– Wadan budjettia pitää saada isommaksi. Urheilun ympärillä liikkuvat rahamäärät kasvavat koko ajan, mutta Wadan resurssit eivät juurikaan.

Wadan vaatimus Venäjän sulkemista kansainvälisestä yleisurheilusta ei saa Evilältä tai Karjalaiselta kannatusta.

– Rangaistukset pitää pystyä kohdentamaan. Vastuussa olevia henkilöitä pitää lyödä kovalla kädellä, mutta sivullisia uhreja ei saa tulla. Eivät kaikki venäläiset yleisurheilijat käytä dopingia, Evilä huomauttaa.

Hän uskoo, että kansainväliset doping-paljastukset saavat vielä jatkoa.

– Rummunpäristys on kiihtynyt jo jonkin aikaa, mutta lihava leidi ei ole vielä laulanut.

Olli-Pekka Karjalainen tietää, miltä tuntuu laittaa elämä ja kroppa likoon vain todetakseen, että kilpakumppanit pelaavat eri säännöillä. Miltä se tuntuu?

Seppäsen Tuomas sen aika hyvin muotoili Pekingin MM-kisoissa.

Moukarinheittäjä Seppänen sanoi elokuussa näin: “Harmittaa katsoa, kun Tihon kävelee käytävällä vastaan. On muiden halveeraamista, että 39-vuotias kärynnyt kaveri on mukana.”

Myös Ivan Tihon on valkovenäläinen moukarinheittäjä. LM-HÄSA

Menot