Urheilu

Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo – ylivertaiset vertaistensa joukossa

Kun keskustellaan jalkapallon tämän hetken parhaasta pelaajasta, keskustelu koskee usein kahta pelaajaa: Cristiano Ronaldoa ja Lionel Messiä.

HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen muistuttaa, että kyseessä on kaksi pelaajaa, jotka kuitenkin nähdään hahmoina kahdella täysin erilaisella tavalla.

– Luulen, että se on peroonallisuuskysymys. Messi nähdään nöyränä joukkuepelaajana ja antaa tulosten puhua puolestaan. Ronaldossa ehkä ärsyttää tietynlainen arrogantti asenne, Hakanen sanoo.

Ronaldo jakaa jalkapallomaailmassa mielipiteet rajusti. Henkilökohtaista taitotasoa ei voi kiistää, mutta Ronaldon persoonassa häiritsee moni asia.

Ronaldo ei toden totta ole pitänyt kynttiläänsä vakan alla. Kun Ronaldolta kysyttiin vuonna 2011 miksi Dinamo Zagrebin kannattajat buuasivat hänelle Mestarien liigan ottelun yhteydessä, Ronaldon uskoi syyn olevan, että häntä kadehditaan siksi että hän on ”rikas, komea ja loistava pelaaja.”

Hakanen ei näe Ronaldon asenteessa ongelmaa, päinvastoin.

– Itsevarmuus on varmasti yksi suurimpia tekijöitä, miksi hän on niin älyttömän hyvä pelaaja. Hänellä on draivi olla paras ja tässä asiassa on nähtävissä selkeä syy-seuraussuhde.

Mutta miksi esimerkiksi maksimaalisen itsevarmasti esiintyvän Zlatanin ylimielisyys hyväksytään ja sitä jopa ihaillaan, mutta Ronaldon kohdalla samantyyppinen käytös nähdään ärsyttävänä?

– En tiedä ihaillaanko asiaa Zlatanin suhteen, mutta hänen brändissään on voimakkaasti olennaisena tekijänä se, että hän on katujen kasvatti ja hän on tehnyt omilla kuolemattomilla letkautuksillaan tietyn maineen. Moni varmasti tietää, että ne voi jättää omaan arvoonsa. Urheiluun liittyy vahvasti brändäys. Tuotemerkit kilpailevat ja haluavat itsensä näkyväksi ja keinot siihen on monenlaisia, Hakanen pohtii.

Sanotaan, että ympäristö tekee ihmisen. Messin nöyrän joukkuepelaajan hahmoon liittyy olennaisesti myös seura, jossa hän on kasvanut tähdeksi: FC Barcelona.

Messi siirtyi jo 13-vuotiaana vahvan pelikulttuurillisen identiteetin omaavaan katalonialaisseuraan ja seuran legendaarisen maineen omaavaan La Masia -akatemiaan.

Ronaldo sen sijaan on pelannut viime vuodet tähtipelaajia vilisevässä Real Madridissa, jonka galácticos-tähtikulttiin kuuluu olennaisesti se, että seurassa on pelaa maailman parhaita yksilöitä.

– Sillä on varmasti oma vaikutuksensa varsinkin Messiin, joka on kasvanut 13-vuotiaasta saakka seuran arvojen mukaisesti. Se näkyy hänen toiminnassaan, vaikka on tietysti mahdoton sanoa, millainen pelaaja hänestä olisi tullut muualla.

Siitä, ketkä ovat kaksi maailman parasta pelaajaa, syntyy harvoin kiistaa.

– He ovat nykyfutiksessa aikamme kaksi kirkkainta tähteä. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, ketkä nousevat taivaalle uusiksi tähdiksi, kun heidän uransa alkaa kääntyä ehtoopuolelle.

Molemmilta puuttuu yhä maailmanmestaruus, mutta Hakasen mukaan se ei ole merkittävä tahra pelaajien uralla.

– Ei kukaan kiistä heidän absoluuttista tasoaan ja saavutuksiaan, vaikka maailmanmestaruus jäisi puuttumaan. He ovat tehneet uraansa aikana, jolloin jalkapallo ei ole koskaan ollut näin kilpailtua ja olleet silti tasaisesti huipulla.

Mutta voiko Portugali tai Argentiina voittaa?

– Molemmilla on mahdollisuus. Molemmilla on joukkueissaan huippupelaajia. EM-kulta saattoi jo olla Portugalin huipennus tuon ikäryhmän joukkueelle. Argentiinan osalta mietityttää joukkuepuolustaminen, sillä tiukat pelit voitetaan huippuhyökkäyksen ja keskikentän lisäksi myös puolustamalla. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita