Urheilu Lahti

Lumipula perui Finlandia-hiihdon ensimmäistä kertaa

Vuodesta 1974 asti hiihdetyssä maratonhiihtotapahtumassa on aina ennen riittänyt lunta edes lyhennettyihin matkoihin.
Kuva: RIKU HASARI
Kuva: RIKU HASARI

Lahden ympäristössä käytävä pitkän matkan maastohiihtokilpailu Finlandia-hiihto on peruttu tältä vuodelta, tiedottivat järjestäjät maanantaina. Perumisen syynä on eteläisen Suomen heikko lumitilanne.

– Sunnuntaina alkanut sään lauhtuminen, ennustetta suurempi sadekertymä ja tuuli ovat sulattaneet latupohjat erittäin huonoon kuntoon. Huomioiden tulevan kymmenen vuorokauden ennusteen, ei toiveita tilanteen paranemisesta ole, tiedotteessa kerrottiin.

Finlandia-hiihto on järjestetty vuodesta 1974 eikä sitä ole aiemmin jouduttu perumaan.

– Valitettavasti olemme joutuneet tämän historiallisen päätöksen tänään tekemään.

Peruutus koskee vain Finlandia-hiihdon päätapahtumaa. Tässä kuussa käytävä Tenava Finlandia ja maaliskuussa ohjelmassa oleva Lasten Finlandia on tarkoitus järjestää suunnitellusti.

Päivän lehti

26.2.2020