Urheilu

Luukas Saha otteli pronssia Eurooppa cupissa – Janakkalan judoka menestyi uudessa painoluokassaan Bratislavassa

Luukas Saha saalisti monta arvokasta voittoa Bratislavan tatamilla. Kuva: Esa Korkia-aho
Luukas Saha saalisti monta arvokasta voittoa Bratislavan tatamilla. Kuva: Esa Korkia-aho

Janakkalalainen Luukas Saha otteli pronssia judon Eurooppa cupissa lauantaina Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa.

Kilpailuun osallistui eri painoluokissa yhteensä 384 urheilijaa 34 maasta. Sahan alle 66 kilon painoluokassa kilpaili 43 urheilijaa.

Saha sai tällä kertaa urakoida oikein tosissaan, sillä kymmentuntiseksi venyneen kisapäivän aikana hän väänsi peräti seitsemän ottelua. Otteluista kuusi päättyi miehen ippon-voittoihin.

Riihimäen Judoseuraa edustava, aikuisten ikäluokassa ensimmäistä vuottaan kilpaileva, Saha aloitti voitolla Slovakian Marek Kovacista.

Toiseen otteluun vastaan kumarsi Britannia edustava japanilaistaustainen Showgo Kimura. Tämäkin show jatkui Sahan komennossa. Vastustajan sukunimi on tunnettu kamppailulajien yhdestä tunnetusta nivellukosta Kimurasta, mutta tästä ei ollut miehelle apua Turengin tuulimyllyn käsittelyssä.

Kolmannessa ottelussa Saha kohtasi Puolan Przesmyslaw Litwinin. Kierrosten edetessä vastus kovenee ja puolalaista Saha sai jahdata jo lähes kolme minuuttia ennen vastustajan lähettämistä kotimatkalle.

Lohkofinaalissa Saha kohtasi Ukrainan Robert Hasanagaevin, joka tuuletti lopulta otteluvoittoa. Ottelun alussa Saha lähti lonkka- ja uchimatakombinaation yritykseen, jonka kokenut vastustaja rullasi itselleen wazarin suoritukseksi. Ottelun edetessä ukrainalainen rakensi vielä matalan kosoto-kage jalkaheiton, joka päätti ottelun.

Pitkässä kaaviossa Sahan oli vielä keräilyotteluissa raivattava kaksi vastustajaa tieltään ennen pronssiottelua. Ensin vastaan asettui koko päivän taitavaa judoa esittänyt Unkarin Gyorgy Szatmari.

Saha eteni kamppailussa kylmäpäisesti oman pelin rakentelullaan ja työ palkittiin, kun näyttävä morote-seoi nage käsivarsiheitto nosti unkarilaisen kannat kattoon ja tatamiin selälleen.

Seuraavaksi matkalla kohti pronssiottelua Sahan rattaisiin kapuloita tuli asettamaan Ranskan Sina Sadroleslami. Pitkä päivä ei ollut syönyt Sahan kuntoa, vaan hän hyydytti väkivahvan ranskalaisen vauhtiottelulla ja matkasi pronssiotteluun.

Pronssista lähti taistelemaan suomalainen jalkaheittospesialisti ja Saksan parin vuoden takainen junioreiden EM-pronssimitalisti Michel Adam.

Ottelu oli tiukkaa ja tasaista vääntöä koko neljän minuutin otteluajan, eikä pistesuorituksia nähty. Urheilijat pyrkivät välttelemään riskejä joista vastustajalle avautuisi ratkaisun paikka.

Ottelu siirtyi golden score -jatkoajalle, jossa ensimmäinen pistesuoritus ratkaisee. Sahaa varoitettiin passiivisuudesta kerran, mutta hän jatkoi kylmäpäisesti heikon signaalin metsästämistä. Jatkoajan ensimmäisen minuutin lopulla Adam lähti jalkaheittoyritykseen, josta Saha pääsi vyötäröheitolla heittämään saksalaisen selälleen.

Saha saalisti Bratislavassa monta arvokasta päänahkaa ja oli tyytyväinen kisapäivän urakkaansa.

– Olen tosi tyytyväinen pronssiini. Pääsin pitkästä aikaa ottamaan kunnon judoa painoluokan vaihdon ansiosta ja se työ palkittiin. Viime vuosina tehdyt raa’at painonvedot veivät herkkyyttä, nopeutta ja kestokykyä, joka vaikutti ottelutyyliin.

– Painoluokan vaihto 60-kiloisista 66 kiloon oli todellakin erinomainen ratkaisu ja sain nyt keskittyä itse asiaan, ja pystyin ottamaan omalla aktiivisella hyökkäävällä tyylillä, eikä tarvinnut säästellä, kun ei ollut puhki painonvedoista. Olin täynnä energiaa koko matsipäivän ajan ja jatkan tästä eteenpäin loistavin fiiliksin, jutteli Saha.