Marcus Grönholm (oik.) ja Timo Rautiainen kokivat katkeran pettymyksen Jyväskylässä 21 vuotta sitten. Silloinen Toyotan tallipäällikkö Ove Andersson tarjosi kuitenkin vahingonkorvauksen, joka antoi kallisarvoista nostetta nuoren Grönholmin uralle.
Urheilu Jyväskylä

Maailmanmestari Marcus Grönholmin ura oli katkolla Jyväskylässä 1997 – ”Hyvin meni, kunnes bensa loppui”

Jari Huttusen ja Antti Linnakedon ralliopas Marcus Grönholmin ensimmäinen Jyväskylän ralli Toyotalla päättyi nolosti.

Neste Rallissa taistellaan MM-pisteistä kahdessa luokassa. WRC-kilpailun taustalla ajetaan erittäin kova kisa WRC2-luokan pisteistä. WRC2-luokan kärkikolmikko vuonna 2016, Esapekka Lappi, Teemu Suninen ja Elfyn Evans, piti hetken tahtipuikkoa viime vuoden WRC-kärjessä. Niinpä ”kakkosia” voi perustellusti pitää WRC-korkeakouluna.

WRC2-luokassa odotetaan useankin suomalaisajajan antavan myös tänä vuonna tärkeitä näyttöjä tulevaa uraa silmällä pitäen. Toisen polven tähtiajajien Kalle Rovanperän ja Emil Lindhomin ohella kiuruveteläinen Jari Huttunen on yhdessä hattulalaisen kartanlukijansa Antti Linnakedon kanssa suurennuslasin alla.

Kaksikon uraa huipulle on ollut siloittamassa Jyväskylän MM-rallin seitsemän kertaa voittanut Marcus Grönholm. Huttusen ollessa kolmevuotias teki hänen mentorinsa oman läpimurtonsa Neste Rallissa 1997. Tosin tuolloin ensi kertaa Jyväskylässä kilpaillut Toyota-talli teki virheen, joka vei hetkeksi Grönholmilta uskon tulevaisuuteen.

Ennen rallia Toyota vei upouuden Corollan Tikkakosken lentokentälle.

Tiimissä ja erityisesti Grönholmilla oli herännyt epäilys siitä, ettei auton kulku ole kohdallaan.

– Minä epäilin auton nopeutta, mutta ilmeisesti olin testikilpailussa Mäntässä ajanut sillä vain väärin. En ollut kierrättänyt moottoria tarpeeksi. Auton vaihteisto oli minulle uutta ja käytin autoa väärin, Grönholm muistelee.

– Se oli muutenkin sellainen auto, että vauhti ei aiemmin ajamani Celican jälkeen tuntunut oikein miltään. Siksi epäilin sen kulkua, mutta hyvinhän se kisa sitten meni siihen saakka, kunnes bensa loppui, Grönholm jatkaa.

Grönholm taisteli kaikkien hämmästykseksi Juha Kankkusen ja Tommi Mäkisen kanssa rallin voitosta murheelliseen keskeytykseensä saakka.

– Inssit olivat laskeneet, että säästetään painossa, kun tankataan vähän vähemmän polttoainetta. Sitä ei kuitenkaan huomioitu, että lauantain iltalenkillä mentiin paljon enemmän kaasu pohjassa. Siihen yhteen risteykseen se bensa sitten siirtymällä loppui, Grönholm hymähtää.

Thomas ”Gullabo” Jansson työnsi meidän autoa ja yritettiin sillä tavalla saada alamäkeen vähän vauhtia, mutta eihän me ikinä sinne Joutsan huoltoon saakka päästy. Tiimin radiosta huudettiin meille, että lopettakaa, muuten teidät molemmat hylätään, Grönholm nauraa.

– Siinä me sitten oltiin penkalla. Tallipäällikkö Ove (Andersson) tuli paikalle ja taputteli selkään, että älkää surko, koska moka oli tiimin, Ove lupasi korvaukseksi mulle auton Britanian MM-ralliin, joka myöhemmin menikin ihan kivasti, Grönholm naurahtaa.

Grönholm oli Britanniassa viides ja uran kannalta tilanne näytti taas valoisalta. Yhteistyö Toyotan kanssa jatkui kaudella 1998. Vaikka auto jätti MM-ralleissa Grönholmin kerta toisensa jälkeen tielle, oli vauhti tehnyt tallipäälliköihin vaikutuksen.

– Se oli tosi outo tilanne. Olin jo Jyväskylän keskeytyksen jälkeen miettinyt, että ura oli siinä. Ja yhtäkkiä viisi tallia tarjosi töitä. Toyota tarjosi tallipaikkaa, mutta he saivat rahat kokoon Didier Auriolin ajattamiseen. Auriol oli neuvotellut myös Peugeotin kanssa ja kun Toyota-diili jatkui, minulle tarjottiin sitä Peugeotin paikkaa. Pääsin ajamaan tiimin kolmatta autoa, mutta en saanut koko MM-sarjaa vielä kaudelle 1999, Grönholm selvittää.

Seat, Subaru ja Ford olivat nekin haluamassa Grönholmin nimen sopimuspaperiinsa. Myöhemmin juuri Peugeotin kanssa solmittu sopimus osoittautui menestykseksi, sillä Grönholm voitti MM-kultaa kausilla 2000 ja 2002. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita